Ihminen veganismin takana

En halua kutsua veganistiseen elämäntapaan siirtymistä heräämiseksi, koska sanan mielikuvat viittaavat niin vahvasti uskontoon, eikä veganismi ole uskonto. Ymmärrettyäni eläinteollisuuden laajemman merkityksen maailmalle ja eläimille, koin kuitenkin jollain tapaa näkeväni kaiken ympärilläni paljon selvemmin. Pystyin suhteuttamaan asioita suuremmalla mittakaavalla. Tuntui siltä kuin olisin selvittänyt pitkään varjellun salaisuuden. Itselleni tuo totuus korreloituu nimenomaan maitoteollisuuden maailmaan, koska ennen vegaaniksi alkamista olin ollut jo pitkään syömättä lihaa. Tänä aikana, kun olen ollut vegaani, olen puhunut ja kirjoittanut paljon. Koko ajan seison yhä varvemmin eläinoikeuksien ja veganismin takana. En ikinä ole tuntenut minkään asian olevan näin lähellä sydäntäni. Siksi veganistiseen elämäntapaan siirtymisen voisi elämässäni sanoa olevan yksi merkittävimmistä hetkistä. Eettinen veganismi antaa minulle voimaa, itsevarmuutta, rohkeutta ja hyvää mieltä. Koen tuon ajatusmaailman olleen aina osa minua, vaikka olen elänyt suuremmin osan elämästäni toteuttamatta sitä arjessani. Sen toteuttaminen on kuitenkin ollut voimaannuttavaa, koska toteutan sellaista elämäntapaa, jota pidän oikeana. Elääkseni minun ei tarvitse osallistua eläinten tappamiseen, ja voin hyvin, kun saan jakaa tietoa siitä muille. Tänä aikana, kun olen aktiivisesti puhunut aiheesta ja pitänyt blogia, on ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin. He ovat osoittautuneet niin kannustaviksi, empaattisiksi ja motivoiviksi, että en voi kuin nostaa heille hattua ja kiittää nöyrästi, samoin kuin perhettäni. Olen saanut palautetta kirjoituksistani, ja suurin osa on ollut positiivista, kysymyksiä ja kantaaottavaa keskustelua. Kaikki keskustelut ovat opettaneet minulle jotain sekä itsestäni että muista.

Veganistisella elämäntavalla ja aktiivisesti eläinoikeuksista puhumisella saattaa kuitenkin olla yllättävän laaja vaikutus ihmissuhteisiin. Kerron erittäin karrikoidun esimerkin, joka ei ole suoranaisesti minun eikä kenenkään tuntemani henkilön elämästä. Tilanne on seuraava: Olet siirtynyt vegaaniksi eettisistä syistä, olet puhunut ja välittänyt aiheesta paljon linkkejä sekä jakanut ajatuksiasi julkisesti. Ystäväsi tietävät elämäntapasi muutoksesta. Saavut ystäviesi syntymäpäiväjuhliin. Et ole nähnyt heitä hetkeen, joten olet innoissasi saadessasi kutsun. Päätät jo etukäteen, ettet puhu aatteestasi, ellei kukaan kysy mitään tai tuo asiaa erityisemmin esille. Et halua olla hyökkäävä. Kysyt, mitä kavereillesi kuuluu? Mitä he ovat tehneet aikana, jona ette ole tavanneet? Tässä tilanteessa näet ihmisissä jotain uutta. Itse katsot heitä, kuten aina ennenkin; hauskoina, kauniina ja valloittavina persoonina. Tunnelma ei vain ole enää yhtä kepeä. Tuntuu kuin otsallesi olisi lyöty vegehippi-leima. Jos kuulisit muiden ajatukset, ne voisivat mennä näin: "Ai niin, toikin on nyt sitten seonnut johonkin eläinoikeusjuttuihin. Voikohan sille enää normaaleista asioista puhua? Osaakohan se enää pitää hauskaa kaiken saarnaamisen keskellä? Onkohan sillä vielä huumorintajua, vai poraako se lehmien puolesta aamusta iltaa? Vihreetä luomiväriä sillä ainakin on, että kyllä se hippimäisempi on. Yrittääköhän se puhua mutkin noihin touhuihin?" Saatat saada vastauksen kysymykseesi, mutta keskustelu ei välttämättä jatku.

Parasta tuossa tilanteessa on toki selittää omat tunteensa avoimesti toisille. Puolin ja toisin. Eläinoikeudellisista syistä vegaaniksi ryhtyneeltä voi kysyä ihan suoraan, mitä hänen mielessään sekaruokailijoiden pöydässä pyörii, ja onko hänen ajatuksensa ihmisistä muuttuneet. Itse lupaan vastata jokaiseen asialliseen kysymykseen henkilökohtaisesti. Monet saattavat pelätä, että heidän käytöksensä tuomitaan, tai että heitä pidetään itsekkäinä lihansyöjinä. Tuomitseminen on vahva sana. Vaikka kyseenalaistaisi yleisiä valintoja yhteiskunnassa, kysyisi moraalisia kysymyksiä, kertoisi asioista, joita arvostaa, niin se ei tarkoita, että tuomitsee tai pilkkaa muita.

Itselle on päivän selvää, ettei veganismi ole muuttanut minun suoranaista käytöstäni ihmisiä kohtaan. Kuten olen jo aiemmissa blogikirjoituksissa todennut, on monta syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmistä. Olemmehan ihmisten kanssa väistämättä erilaisissa suhteissa. Eri ympäristöissä meillä on erilainen rooli. Silti olemme ehyitä, yksiä persoonia, joilla on jokaisella oma temperamentti. Hyvät ystäväni ovat minulle aivan yhtä tärkeitä edelleen. Toki olen ystävystynyt huomattavasti paljon nopeammin toisten vegaaneiden kanssa, koska he jakavat monessa asiassa saman arvomaailman kanssani. Keskustelua heidän kanssaan on helppo ja mukava käydä. Sekasyöjienkään kanssa aihe ei ole poissuojettu keskusteluista. Täytyy vain olla ymmärtäväinen ja avoin. Oman kantansa sopii aina tuoda perustellusti esiin. On kuitenkin olemassa tietynlainen henkilökohtaisten asioiden kunnioitus, joka täytyy muistaa säilyttää. Voin ilmaista, miksi ajattelen näin, ja miksen pidä siitä, että ihmiset syövät lihaa. Voin postailla omalle seinälleni omaa ajatusmaailmaani tukevia kommentteja tai jakaa ilmoille kysymyksiä, mitä voisimme tehdä toisin. Myös turhautumistamme ja omia tunteitamme voimme mielestäni huoletta kertoa, ellei niissä suoranaisesti viitata kehenkään loukkaavasti. Mitään tarvetta nostaa tietyn henkilön ajatusmaailmaa pilkan kohteeksi ei ole. Huumorilla voimme toki pohtia, miten monesti stereotypiat vastaavat tai eivät vastaa todellisuutta. Jokaisen aikuisen tulee mielipiteidensä jakamisessa julkisesti tietää, koska raja huumorin ja loukkauksen välillä ylittyy.

Eettinen veganismi on tahtoa tehdä hyvää, eläimille, luonnolle ja meille kaikille. Ei se saa ketään muuttumaan huumorintajuttomaksi ystäviensä tuomitsijaksi, jolle ei voi enää puhua muusta aiheesta kuin veganismista. Omalla kohdallani voin sanoa, että ihmettelen monesti sekasyöjien ruokatottumuksia, mutten voisi kuvitellakaan loukkaavani heitä henkilökohtaisesti asian tiimoilta esim. ruokaillessamme tai puhuvani tietystä ihmisestä ivalliseen sävyyn. En arvosta tuttavieni ja läheistenienkään valintaa syödä lihaa, muttei se ole este ystävyydelle tai rakkaudelle. Jos siis olet sekasyöjä, joka ei missään mielessä arvosta sitä, että joku kertoo sinulle eläinten oloista, tehotuotannon ympäristöpäästöistä, vedenkulutuksesta tai lihan haitallisista vaikutuksista ihmiskehoon, käyttäydy edes asiallisesti. Kukaan hyvän asian puolesta puhuva henkilö, vaikka hän ei arvostaisi ruokailutottumuksiasi, ei ansaitse osakseen ilkeää käytöstä.

Mustavalkeaa heppaa

Hevosenlihaskandaali. Muuta ei varmasti tarvitse sanoa, kaikki tiedämme, mistä on kyse. Hevosenlihaa oli eksynyt, tietysti täysin vahingossa, naudanlihan sekaan. Tästä ei ollut mainintaa tuoteselosteessa. Osalle kohu oli järkytys siksi, koska kyseessä oli juuri hevosenlihaa. Toiset kuittasivat koko hössötyksen todeten, että hevonen on parempaa. Asia oli mielestäni merkittävä vuoto, joka meille kuluttajille taas lihateollisuudesta paljastui. Mistä siis mielestäni tässä kohussa on todella kyse?

Kuluttajat eivät voi luottaa tuoteselosteisiin. Osa yritysten johtajistakaan ei tiedä, miten se heppa sinne kebabbiin joutui. Epäilen, ettei omasta tahdostaan ainakaan. Olemmehan toki inhimillisiä, ja erehdyksiä tapahtuu, joten voimme puolustautua sanoen, että tapahtui pieni, hevosenkokoinen, virhe. Silti virheeseen johtaneet syyt tulisi juurta jaksaen selvittää. Älykkyyttähän on nimenomaan oppia virheistään. Miten lihateollisuus otti tästä opikseen? Vaikka kuluttajat eivät tuota virhettä tehneet, myös me voimme oppia tapahtuneesta. Voimme oppia jälleen kultaisen kyseenalaistamisen ja avoimen tiedon merkityksistä. Tarkemmat pakkausmerkinnät olisi ehdottoman hyvä juttu. Se helpottaisi kuluttajien valintoja ruokakaupassa. Jos kuitenkin jo nyt tuoteselosteessa tulisi mainita jokainen ainesosa, mutta niin ei tapahdu, miten tarkempien tuoteselosteiden laatiminen vähentää tuotantoketjussa tapahtuvia virheitä? Voimmeko silloinkaan luottaa pakkauksen merkintöihin?

Kohun myötä mieleeni tuli muutamia seikkoja eettisiin vegaaneihin kohdistuvan kritiikin hataruudesta. Eläinoikeusaktivisteja syytetään usein mustavalkoisesta ajattelusta. Sanotaan, että luulemme veganismin olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin, tai että liioittelemme eläintuotannon vaikutuksia, jättäen jotakin kertomatta. Tätä kritiikkiä en allekirjoita. On mielenkiintoista pohtia, millainen se kuuluisa mustavalkoinen maailmankuva on. Miten minun oletetaan näkevän? Onko siinä vegaaninen elämä puhtaan valkeaa ja lihaa syövän elämä pohjaton musta aukko? Mitä värejä me vegaanit tarkalleen ottaen emme näe? Miten se, että puhuu kaikkia koskettavista ongelmista, joihin voimme jokainen omalta osaltamme vaikuttaa, on mustavalkoista? Huvittavaa sinällään koko kritiikki, koska suurin osa vegaaneista on ollut sekasyöjä elämänsä jossakin vaiheessa. Sokaistummeko siis tajutessamme, ettei eläintuotanto kohtele eläimiä ruusuisesti? Minä ainakin näen tarkemmin ja värikkäämmin kuin ikinä aikaisemmin. En katsele maailmaa mustavalkoisesti, en usko veganismin ratkaisevan kaikkia ongelmia maailmassa, enkä ole ikinä niin kuullut kenenkään väittävän. Me kerromme, mihin voimme vaikuttaa valinnoillamme konkreettisesti ja helposti.

Asioita, joihin haarukkamme vaikuttaa, on vain niin paljon, että toisille tuon kertominen saattaa olla järkytys. Tuossa järkytyksen tilassa on helppo kuitata asiaseikat toteamalla, ettei sillä kaikkeen kuitenkaan pystytä vaikuttamaan. Kerron vielä, jottei unohtuisi: lihatuotanto on suurin yksittäinen kasvihuonepäästöjen tuottaja, karjamme rehut aiheuttavat ylimääräistä sademetsien hakkuuta ja halvan rehun takia, eivät todelliset työntekijät saa käteensä edes leipää. Eläintuotannossa kehittyy jatkuvasti uusia antibiooteille vastustuskysyisiä bakteerikantoja, joiden todellista uhkaa voimme vain pelolla odottaa. Lihatuotannossa kuolee tuhansia eläimiä ennenaikaisesti, heidän lihaansa emme pysty edes hyödyntämään. Lisäksi kymmeniä miljoonia tuntevia olentoja uhraa elämänsä turhaan ainoastaan meidän makunautinnoille. Kuulostaa hurjalta listalta, ja sitä se myös on. Mitään näistä lihatuotannon vaikutuksista ei tulisi vähätellä, ikinä. Vegaanina en osallistu tuohon tappamiseen ja lihateollisuuden aiheuttamaan luonnon saastuttamiseen. Se, että ymmärtää lihateollisuuden vaikutukset kokonaisvaltaisesti maapallollamme, ei ole mustavalkoista ajattelua. Se, ettei halua tietää, jopa kieltää nämä asiat, on äärimmäisen mustavalkoista elämää. Itse katsoin 14 vuotta mustavalkoista elokuvaa tiedon puutteen vuoksi. Jaettu tieto ja avoimuus ruokateollisuutta kohtaan antoi minulle mahdollisuuden nähdä värejä. Myöhemmin värien kirjo on vain kasvanut, kun maitoteollisuuden yhteys lihatuotantoon selvisi minulle. 

"Me paisuttelemme asioita. Kerromme vain ikäviä tarinoita possujen elämästä." Ei, näinkään emme tee. Kerromme ikäviä asioita, jottei maailma olisi mustavalkoinen ja, että myös sekasyöjät näkisivät eläintuotannon moninaiset haitat. Vangitun ja sairaaksi jalostetun eläimen elämä ei ole niityllä laulamista. Minusta mustavalkoista kuvitelmaa on olla näkemättä elämää eläinten silmin. Vielä mustavalkoisempaa on elää maailmassa, jossa nauta on nautaa ja eläin ei kärsi kuollessaan. Harmaana näen myös elämän, jossa meidän ruokamme nähdään vain lopputuotteena, ilman sen kulkemaa matkaa lautasellemme. On sanomattakin selvää, ettei mustavalkoinen maailma sisällä punaista väriä. Lienee tämäkin yksi vasta-argumentti muka niin mustavalkoiseen vegaanien maailmaan. Kyllä me eläinoikeusaktivistit näemme punaista; näemme mielessämme kaiken sen veren, joka vuodatetaan ennen hampurilaispihvin paistoa. Se on yksi syy, miksi valitsemme veganismin. En halua olla osallisena minkään elävän olennon tappamiseen minään ketjun osana, koska minun ei ole pakko ja minulla on vapaus valita toisin.

"Meillähän on todellisiakin ongelmia, joten eläinoikeudet ovat toissijaisia." Taas mustavalkoista. Todellisten ongelmien syy ei ole eläinoikeusaktivistien toiminnassa. Jos todellisina ongelmina pidetään ihmisten kurjia elämäntilanteita, ei ole yhtäkään tapausta, jossa veganismi olisi niitä edesauttanut. Ei myöskään ole kohtuullista luokitella epämääräisesti oikeita ja vääriä ongelmia. On ongelmia, toiset ovat mittakaavaltaan suurempia, toiset pienempiä. Kaikkiin emme voi vaikuttaa, mutta ei ole syytä olla vaikuttamatta niihin, joihin yksinkertaisilla arkisilla teoillamme voimme vaikuttaa.

Veganismista puhuminen ei myöskään väheksy ihmisten ongelmia tai sairauksia. Tarkemmin ajateltuna ja värejä nähden, tiedämme kansantautiemme olevan sydän-ja verisuonisto- sekä syöpäsairauksia. Fakta: näiden esiintyvyys yhteiskunnassa kasvaa lihankulutuksen myötä. Veganismin avoimesti vastaanottava henkilö, joka pyrkii muuttamaan ruokavaliotaan kasvispohjaisemmaksi, luultavasti antaa tilaa sellaiselle sairaalle, joka ei ole pystynyt omilla elämäntavoillaan sairastumiseensa vaikuttamaan. Ongelmien ratkaisemisessa tärkeää on niihin johtaneiden syiden selvittäminen. On lyhytnäköistä yrittää hoitaa sairaita pienillä budjeteilla miettimättä sairauksien alkuperää. Ja vielä, en siis tässäkään tarkoita kaikkien sairauksien johtuvan mustavalkoisesti pelkästään lihansyönnistä. On kuitenkin poikkeuksetta todistettu, että lihansyöntiyhteiskuntien kansalaiset ovat sairaampia kuin kasvipohjaisella ravinnolla elävät kansat. Lapsikin ymmärtää, että mitä enemmän terveitä ihmisiä, sitä enemmän jää resursseja sairaille. Veganismista puhuminen ei ole pois yhteisen hyvinvoinnin ajamisesta, päinvastoin. Timo Snellmania lainatakseni: "Jos liekillä sytytät toisen liekin, ei liekkisi siihen sammu." Eläinten hyvinvoinnin ja ihmisten eettisempien/terveellisempien kulutusvalintojen tuominen keskusteluihin, ei sammuta kenenkään liekkiä.

Hevosenlihakohu toivon mukaan auttaa ymmärtämään, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Toivottavasti se saa näkemään maailman kaikilla väreillä. Jossemme itse teurasta lehmäämme, emme voi todella tietää, mitä jauhelihamme sisältää. Tuntuisi vaikealta olla tiedostava ja "eettinen" lihansyöjä tässä maailmassa, jossa hevoset laukkaa lastuihin kenenkään huomaamatta. On ihanan helppoa on kasvissyöjä! Tiedän miltä herne, härkäpapu, lanttu, porkkana, peruna, omena tai luumu näyttävät. Saan värikkäälle ostoskorilleni vastineena haluamaani ruokaa. Terveellistä, hyvää, pienellä hiilijalanjäljellä kasvanutta ruokaa, joka ei ole kamppaillut kuolemaa vasta. Meillä on paljon tuota ruokaa tarjolla ja olen erittäin kiitollinen siitä kaikesta. Haluan puhua siitä, miten meillä, joilla on mahdollisuus valita koko maapallollemme edullisempaa ruokaa, ei ole ainuttakaan syytä tehdä toisin. Ostoskorissasi on paistinjauhelihaa, jossa todellisuudessa saattaa olla 0% todellista paistia ja naudanlihakebabbia, joka oikeasti onkin hevosta. Uskot ostoskorin olevan onnellisesta lehmästä peräisin olevaa paistia ja kebabbia. Uskot, että kehosi tarvitsee tuota lihaa. Uskot naudan eläneen pyhällä hengellä, tai ruoalla, jota ihminen ei olisi voinut hyödyntää. Uskot naudan kaiken jätöksen ja metaanipäästöjen löytävän maailmasta oman paikkansa. Uskot lehmän kuolleen kivuttomasti. Ja uskot, että ihmisellä on oikeus tappaa turhaan. Jos uskot näin, väitän, että katselet korisi sisältöä erittäin mustavalkoisesti. Voit nähdä toisin, jos olet avoin oppimaan ja ottamaan tietoa vastaan. Tuota muutosta tarvitaan.

Niin kutsuttu elämäni

Näin valoa. Tunsin kylmyyttä ulkopuolellani. Näin hahmon. Hänet, joka oli kantanut minua yhdeksän kuukautta. Hän oli kaunis. Hän katsoi minuun, tuli lähemmäksi, nuuhkaisi minua. Tunsin lämmön leijuvan ilmassa. Sydämeni täyttyi tuosta tunteesta. Hän oli äitini, ja tuo tunne oli äidinrakkaus. Olin vihdoin syntynyt. Olin elävä. Tunsin kosketuksen, koin lämmön ja näin ympärilleni. Se oli hieno hetki.

Kylmä käsi koski minuun. Se otti minusta kiinni. Yritin taistella vastaan. Minut vietiin kauemmas äidistäni. Huusin ja itkin. Näin äitini hätääntyneen katseen. Hän yritti juosta perääni, muttei päässyt etenemään. Minut vietiin paikkaan, jossa asuin seuraavat kaksi kuukautta yksin. Tila, jossa elin oli kylmä ja kolkko. Pääsin kääntymään, mutten ottamaan yhtäkään juoksuaskelta. Päiväni kuluivat tuijottaessa kaltereita silmieni korkeudella. Söin ja nukuin. Haaveilin paluusta äitini lämpöön. Pelkäsin kaikkea uutta. En tiennyt, mikä oli tulevaisuuteni. En puhunut olentojen kanssa samaa kieltä. Näin vieraita ympärilläni. Osa oli kaltaisia. 

Vuosi kului. Pääsin välillä pihalle. Näin laajalle maastoon ja uneksin elämästä ilman aitoja ympärilläni. Kasvettuani täyteen mittaani koitti päivä, jolloin karsinaani tultiin toisten olentojen toimesta. He ottivat minusta tiukan otteen ja siirtyivät taakseni. Tunsin kylmän esineen takaosassani. Se oli epämiellyttävää, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtumassa. Pian he poistuivat ympäriltäni. Jäin odottamaan tulevaa pelko sydämessäni. Tunsin, että he tekivät tuolla kerralla jotain merkittävää minulle.

Kuukaudet kuluivat. Minulle kasvoi voimakas tunne siitä, että sisälläni kasvoi elämää. Tunsin, että valmistautuisin pian saamaan jotakin aivan erityistä. Minussa kasvoi rakkautta. Se tuntui hyvältä. Odotin päivää, jolloin saisin nähdä uuden elämän alun. 

Se päivä koitti. Yhdeksän kuukauden päästä tuosta erikoisesta kanssakäymisestä olentojen kanssa tapahtui jotakin suurta. Voin huonosti. Olennon pyörivät ympärilläni. Halusin pois laumasta. Kaipasin omaa rauhaa. Kävin makuulle. Minuun tartuttiin taas. Suljin silmäni ja toivoin kaiken olevan ohi.

Pian edessäni oli jotakin käsittämättömän kaunista ja viatonta. Minussa heräsi suuret tunteet tuota pienokaista kohtaan. Halusin puhdistaa hänet. Halusin olla hänen turvanaan, suojanaan ja oppaanaan. Halusin saattaa tuon pienen avuttoman olennon elämän alkuun ja opettaa hänestä kaltaiseni. Kun olin nuuhkaissut pienokaistani, tapahtui jotain, mitä en ikinä unohda. Nuo ympärilläni parveilleet olennot tarttuivat minun rakkaimpaani. He ottivat hänet mukaansa ja veivät pois näköpiiristäni. Huusin ja itkin. Yritin lähteä heidän peräänsä. Kuulin pienen rakkaani huudon. Jähmetyin.

Samalla hetkellä tunnistin olotilani. Olin tuntenut tuon saman sinä päivänä, kun synnyin. Olin nyt kaksin verroin turtuneempi. En odottanut tulevaisuudelta enää mitään. Tiesin, etten tulisi näkemään lastani enää. Enhän minäkään tavannut enää äitiäni. Oloni oli tyhjä. Olisin toivonut pääseväni pois kaikesta.

Tulevaisuus kuitenkin tuli eteeni. Minun elämäni muuttui jälleen. Minut kiinnitettiin päivittäin kiinni maitokoneeseen. En vieläkään tiedä, miksi kaikki tämä tapahtui. Miksi minun tuottamaani maitoa tarvittiin? Mihin he sitä käyttivät? Sen kuuluisi ruokkia jälkeläisiäni, ei heitä. Tuota avutonta, minun synnyttämääni pienokaista, häntä varten maitoni oli.

Aika kului. Jälleen tuli päivä, jolloin pääsin pihalle. Samat kaavat toistuivat päivästä toiseen. En pitänyt laumastani. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin valinnut paikkani sisätiloissa. Olin väsynyt ja turtunut. Tuli hetki, jolloin toistui myös tuo outo tilanne. Olennot tekivät minulle saman toimenpiteen. Muutamia kuukausia myöhemmin tunsin jälleen, että olin täyttymässä. Sisälläni kasvoi taas uusi elämä. Pelkäsin tulevaa.

Pelkoni ei ollut aiheeton. Tuo sama kauhu toistui. Jo kolmas kerta lyhyen elämäni aikana, kun minut erotettiin rakkaastani. Toivoin tämän kaiken loppuvan jo. Toiveeni oli turha. Sama jatkui vielä neljänteen kertaan. Minulle ei maistunut enää ruoka. Maitoa ei enää tullut, kuten ensimmäisen pienokaiseni jälkeen. Olin vasta viiden vuoden ikäinen. Silti olin nähnyt niin paljon menetystä ja kokenut niin paljon surua, että olin mieleltäni vanha.

Pari kuukautta myöhemmin pihaan ajoi suuri ajoneuvo. Meidät ohjattiin laumana sen sisälle. Tämän jälkeen paikka ei näyttänyt enää suurelta. Oloni oli ahdas ja tukala. En uskonut, että kestäisin siinä tilassa kauaa. Kun matka viimein päättyi, laumamme ohjattiin ulos. Siirryimme rakennukseen, jossa vähitellen asetuimme jonoon. Meitä iskettiin toisinaan kepillä, josta saimme jonkinlaisen iskun. Se oli kivuliasta. Yritin parhaani vältellä keppiä ja mennä sinne, minne olennot ilmeisesti halusivat meidän kulkevan. Olimme kaikki peloissamme. Emme tienneet, mihin jono meitä vei. Tilanne oli aivan uusi. Aistimme jotakin epäilyttävää tapahtuvan.

Ensimmäinen meistä hävisi näköpiiristä, pian toinen ja kolmas. He eivät kukaan enää palanneet joukkoomme. Saatoimme haistaa tuskan, kärsimyksen ja epätoivon. Halusimme kaikki paeta. Olimme shokissa. Pois oli päästävä, edessä oli meidän loppumme. Vaikka olin tuntenut turtumusta laumassani, tunsin voimakasta tarvetta juosta karkuun tilanteesta. Halusin vielä elää.

Minun vuoroni tuli. Minut ohjattiin iskuilla ahtaaseen tilaan, jossa päähäni iskettiin voimakas laukaus. Olin tajuton. En kyennyt tekemään mitään. Näin elämäni silmissäni. Näin hetken, jolloin minut erotettiin äidistäni. Näin ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, kun minulta vietiin lapseni. Tunsin rakkauden, kaipuun ja toivon tulevaisuudesta. Yhtäkkiä kuvat silmistäni poistuivat. Olin ylösalaisin. Minuun sattui. Roikuin yhdestä raajastani ja kuljin kohti jotakin tuntematonta. En pystynyt liikkumaan, tuijotin vain alaspäin. Edessä seisoi muukalainen. Hänellä oli terävä ase kädessään. Hän tarttui päähäni ja viilsi teräaseella kaulaani.  Äkkiä näin vain punaista. Tunsin sietämätöntä tuskaa. Itkin. Tiesin elämäni olleen tässä. En saanut enää nähdä rakkaimpiani. Tieni oli tullut päätökseen. Kestin vielä hetken, sitten luovutin. 

Kenelle elin elämäni? Minkä takia minut erotettiin äidistäni? Miksi minut vangittiin? Miksi lapseni vietiin? Miksi maitoni varastettiin? Mikä minä olin? Keitä he olivat? Mitä he tästä saivat? Mitä minä sain? Oliko tämä elämää?

Sinä päätät.

Filosofeja, aforismeja ja oikeutta eläimille

Mitä enemmän luen historiassa eläneistä suurista filosofeista, sitä vähemmän ymmärrän maailman hulluutta. Olen tutustunut aforismeihin pohtiessani ihmisluonteen kehitystä. Monet kammoksuvat filosofiaa, koska koulussa erilaisten oppien ulkoa opettelu oli tuskaista. Kaikki tuntui ainakin minusta tuolloin täysin järjettömältä ajanhaaskaukselta.

Ollakseen oikeasti filosofinen mietteissään ei tarvitse kuitenkaan opetella mitään ulkoa. Mielestäni filosofia on tekemisen syvemmän tarkoituksen ja olemmassaolon merkityksen pohtimista. Siihen kuuluu myös oikean ja väärän teon selvittäminen, etiikka. Esimerkiksi, jos mietit, miksi käytämme eläimiä hyväksemme, joudut väistämättä pohtimaan asiaa filosofisesti. Filosofinen ajattelu antaa mielen kulkea kauas vallitsevasta tilanteesta ja hetkestä, sen keinoilla pyrimme ymmärtämään myös kaikkein vaikeimpia asioita. Löydämme sen avulla toiminnallemme tarkoituksen, jolloin elämästä tulee huomattavasti mielekkäämpää.

Henkilökohtaisesti olen saanut filosofien mietteistä keinoja löytää sanat tunteilleni ja kokemuksilleni. Ne ovat auttaneet minua kestämään sellaisiakin tunteita, joiden käsittely on muuten ollut vaikeaa: turhautuneisuutta, surua, epätoivoa ja ahdistusta. Näitä tunteita kohtaa usein, jos edustaa jotakin pienempää joukkoa, ja näkee maailman myös eläinten näkökulmasta. Siksi haluaisin jakaa joitakin aforismeja, ja kertoa, miten itse käsittelen niiden antaman viestin sekä niiden sisältämän opin ja toivon. Pohdintani lainauksista ovat sovellettu eläinoikeudellisessa ja luontoa kunnioittavassa mielessä.


On vaikeampi rikkoa tapaa kuin luontoa vastaan. (Pythagoras) 
Tämä on totta myös ihmisten tapana syödä jotakin, joka ei ole luonnollista ravintoa heille, kuten lihaa.

Ystävyys on tasavertaisuutta. (Pythagoras) 
Jos sanomme olevamme eläinten ystäviä, olemme silloin tasavertaisesti kaikkien eläinlajien ystäviä. Muuten emme voi käyttää sanoja "ystävä" ja "eläin" niiden todellisessa merkityksessä samassa lauseessa.

Älä pidä mitään omanasi. (Pythagoras) 
Älä siis pidä myöskään eläimiä omanasi, heillä on oma elämä, eivätkä he elä vain meidän ruoaksi, viihteeksi tai vaatteeksi.


Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee. (Demokritos) 
Siispä emme tiedä myöskään, mitä emme tarvitse. Ihminen todella ottaa enemmän kuin olisi tarve. Leijona tarvitsee syödäkseen lihaa. Me emme. Leijona ottaa sen, mitä tarvitsee. Me otamme sen, mitä emme tarvitse ja vielä moninkertaisena.

Ei se ole hyväntekijä, joka odottaa vastapalvelusta, vaan se, joka auttaa vapaasta tahdosta. (Demokritos) 
Tähän kiteytyy kaikki aktivistityö eläinoikeustoiminnassa. Teen itse tätä vapaasta tahdostani auttaa. En toivo korvausta tai materiallista hyvitystä. Halu auttaa eläimiä, ihmisiä ja luontoa, saa minut kirjoittamaan. Ja suurin palkinto olisi vaikuttaa ihmisten valintoihin eläin-/luontoystävällisempään suuntaan ja auttaa heitä tekemään myös terveellisempiä valintoja.


On vain yksi hyvä asia, tieto, ja yksi paha asia, tietämättömyys. (Sokrates) 
Aivan. Tietämättömyys eläintuotannosta ajaa ihmiset toistamaan vanhoja tapojaan. Moni uskoo asioiden olevan, kuten parikymmentä vuotta sitten, eikä siten ymmärrä tuotantoeläinten ympäristön ahtautta ja teurastettujen eläinten lukumäärän suuruutta tänä päivänä.


Tiedon todellinen rakastaja tavoittelee luonnollisesti totuutta, eikä tyydy yleiseen mielipiteeseen. (Platon) 
Yleinen mielipidehän on, että liha- ja maitotuotteet ovat ihmiselle tarpeellisia. Todellisen tiedon tavoittelija haluaa kuitenkin löytää täydellisen totuuden. Tuo totuus on luonnollista. Luonnollinen totuus on, ettei ihmiskeho tarvitse lihaa tai maitoa missään muodossa.

Oletko koskaan kuullut kenenkään muuten kuin naurettavin perustein väittävän, että kansan mielen mukainen todella olisi hyvää ja kaunista. (Platon) 
"Kansan mieli", eli yleinen ilmapiiri, on yhteikunnassamme hyväksynyt eläinten hyväksikäytön ja luonnon turmelemisen. Onko se hyvää ja kaunista? Ei.


Luonto ei tee mitään turhaan. (Aristoteles) 
Yksi parhaista filosofisista sitaateista. Näin todella on. Jokaisella olennolla on oikeus elää. Luonto ei ole luonut eläimiä meitä varten. Luonto on luonut muita eläinlajeja, jotta he voisivat nauttia elämästään ja olla osana suurempaa kokonaisuutta, ekosysteemiä. Ihmiset eivät ole kuuluneet ekosysteemiin enää sen jälkeen, kun he alkoivat tuottaa ja jalostaa eläimiä pelkästään omaksi hyödykseen. Luonto ei ole tarkoittanut yhdelle lajille tuollaista valtaa. Se johtaa luonnon suureen ylikuormitukseen. Meillä ei myöskään ole oikeutta puuttua muiden eläinlajien lisääntymiseen tai kahlita muita eläimiä. He ovat aivan yhtä lailla maanasukkeja kuin mekin.


Mahdollisuus harjoittaa vapaasti kykyjään on onnen ydin. (Aristoteles) 
Kaikilla elollisilla tulee olla vapaus käyttäytyä lajityypillisesti ja elää vapaana. Emme voi väittää sian olevan onnellinen rajoitamme hänen reviiriään ja päätämme, koska on hänen aikansa kuolla turhaan.


Meidän ei pidä turmella luontoa vaan seurata sitä. (Epikuros)
Tämä ymmärrettiin jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua, ja missä tilanteessa olemme nyt? Luonto tuhoutuu koko ajan meidän toimestamme yhä enemmän ja enemmän. Tiedostamme edelleen asian, mutta olemmeko valmiita tekemään oman osuutemme tuhon vähentämisessä? Jos Epikuros olisi nähnyt, mitä olemme luonnolle tehneet, uskon hänen kironneen meidän sukupolvemme.


Voiko vapaus olla muuta kuin oikeutta elää toivomallamme tavalla? (Epiktetos) 
Ei. Mikään muu ei yksinkertaisesti ole vapautta. Ja, koska vapaus on onnen ydin, ei onnea voi saavuttaa, jos ei saa elää toivomallaan tavalla.

Rakkauden mitta on rakastaa vailla mittaa. (Augustinus)
Miksi rakastat joitakin eläimiä? Onko rakkaudellasi mitta, jossa on tilaa vain koiranpennulle, muttei vasikalle? Onko rakkaudella todella tuollaiset rajat? Onko silloin kyse rakkaudesta edes koiraa kohtaan, jos erotat kaksi samalla tavalla kärsimystä tuntevaa ja kokevaa olentoa yleisen perinteen vuoksi?


Ihmistä ei sanota hyväksi siksi, että hänellä on hyvä äly vaan siksi, että hänellä on hyvä tahto. (Tuomas Akvinolainen)
Monet kysyvät, olenko sitä mieltä, että sekasyöjät ovat pahoja ja vegaanit hyviä. Ei. En määrittele ihmisiä niin helposti. Enkä halua käyttää sanoja hyvä/paha ihminen. Ne eivät kerro tarpeeksi, eikä kukaan ole ainoastaan hyvä tai paha. Hyvästä tahdosta, mikä mielestäni jokaisella eettisellä vegaanilla on, voin kuitenkin sanoa, että arvostan ihmistä todella ja kunnioitan hänen valintaansa suuresti.


Armo ei tosiaankaan hävitä luontoa, vaan täydentää sitä. (Tuomas Akvinolainen) 
Sama koskee eläimiä. Jos annamme armoa eläimille, mitä häviämme? Emme mitään. Täydennämme luontoa antamalla jokaiselle sen olennolle armoa. Armoa emme anna eläintuotannossa. Armoa annamme sillä, mitä valitsemme ostoskoriimme. Kuluttajien armon kautta, tarjonta seuraa perässä. Lopulta armolliset valintamme saavuttavat todelliset saajansa.

Jos emme yllä jonkin asian tasolle, voimme aina kostaa heittämällä siitä herjaa. (Michel de Montaigne) 
Aivan. Jos heität herjaa eläinaktivistille/vegaanille, harvoin yllät eläinoikeusfilosofiseen ajatteluun tai ylipäätään ajattelet syvällisemmin eläinten hyväksikäytön moraalisuutta.


On paljon helpompaa ja mukavampaa seurata kuin olla tiennäyttäjä. (Michel de Montaigne) 
Jos koet jonkun tien oikeaksi, et mieti, kuinka vaikeaa sen kulkeminen tai näyttäminen on. Vegaanit ovat omilla valinnoillaan tiennäyttäjiä. Aina emme voi ottaa kaikkea tarjolla olevaa, mutta valintamme ja toiveemme raivaavat helpompaa tulevaisuutta syntyvälle sukupolvelle ja uusille vegaaneille. Lisäksi se, että puhumme eläintuotannosta ja sen ongelmallisuudesta, mahdollistaa keskustelut aiheesta jatkossakin. Muutos on ehkä hidasta, mutta sitä tapahtuu.


Uskaltautukaa siis rohkeasti tutkimaan vanhoja lainauksia ja aforismeja. Niistä voi saada uskomattoman paljon energiaa päivään, helpotusta tunteiden kertomiseen ja apua eläinoikeusfilosofiseen keskusteluun! 

"Meidän isä teurastaa teidän isien pihvit"

Hetki onkin kulunut sitten viime kirjoittelusta. Sillä välin on ehtinyt tulla paljon uusia kommentteja ja lukijoita. Todella mahtava tunne, että osa on oikeasti pitänyt lukemastaan. Toivottavasti blogini saa teidät ajattelemaan ja antaa jotakin uutta pohdittavaa. Vaikka annan toisinaan kovaa kritiikkiä eläintuotannosta, tarkoitukseni ei ole olla inhottava. Haluan kertoa totuuden. Kiitos kaikille lukijoille! :)

Sitten siihen varsinaiseen asiaan, joka minulla oli heti aamulla mielessä uuden blogitekstin aiheeksi. Valehtelu ja aivopesu. En siedä niitä. En ikinä, en missään muodossa. En edes valkoisena. Valitettavasti lähes koko eläintuotanto (myös Suomessa) on täynnä näitä kumpaakin. On ikävä  todeta, ettet voi uskoa kaikkea, mitä kuulet tai näet. Oikeastaan et voi uskoa suurinta osaa näkemästäsi tai kuulemastasi. Olisihan elämä varsin helppoa, jos kaikki, mitä esim. mediasta päällemme sataa, olisi vain ja ainoastaan totta. Meille ei näytettäisi mielikuvia tai satumaailmoja, vain videota ja kuvaa todellisuudesta. Mutta kuinka siinä sitten kävisi? Ei elämä enää olisikaan helppoa. Jos eteemme tuotaisiin ikäväkin totuus, meidän olisi käytettävä omia aivojamme, erityisesti tunteen osa-aluetta. Meistä ei tuntuisi enää hyvältä, jos todellinen Saarioisten menestystarina ei pelkästään purkittaisi jo valmista ruokaa vaan näyttäisi, kuinka raavas mies antaa tainnutusaseella naudalle otsaan tällin, kuinka nauta pistettäisiin roikkumaan yhdestä sorkasta ylösalaisin ja veri valutettaisiin kaulavaltimosta veistä heilauttamalla. Todellinen kauhuelokuva. Ainakin minusta. Ja, mikä pahinta, se on dokumentti, eikä pelkästään perustu tositarinaan vaan on tositarina. Tuhansia kertoja päivässä. Jokainen "äidin pakkaama lihaperunalaatikko" sisältää tuon dokumentin.

Tiedän kyllä; myyntiä ei olisi, jos totuus näytettäisiin. Totuuksien varaan emme rakenna markkinointia. Uskomme ja tietomme meidän tulisi kuitenkin perustaa totuuteen. Jokainen meistä tietää, ettei "Abtronic" saa meille täydellistä pyykkilautaa maatessamme sohvalla vyö kiinni vatsassamme. Kaikki myös tietävät, ettei talo tule puhtaaksi "yhdellä suihkauksella" yhtikäs mitään ainetta. Huvittuneina hymyilemme, kun katsomme näitä mainoksia. Luullaanko todella, että ihmiset menevät noiden mainosten lumoihin? Moni pitää itseään tiedostavana ja älykkäänä, kun tietää, ettei nuo mainokset kerro koko totuutta. Suurin osa on silti tiedostava vain sellaisten asioiden kohdalla, jotka ovat jokseenkin yleisesti uskottuja tai joiden totuus ei aiheuta ahdistusta. Nuo mainokset eivät todellisuudessa poikkea tavallisista maitomainoksista millään tavalla. "Lujat luut, Danonino, joka päivä." On totta, että luumme tarvitsevat kalsiumia ja D-vitamiinia. Maitotuotteet kuitenkin aiheuttavat kalsiumin poistumista elimistöstä, koska eläinproteiini on ihmiskeholle liian hapanta. Tämä on tieteellisesti todistettua. Ja jos tarkkoja ollaan, mainoksetkaan harvemmin uskaltavat sanoa "maidon kalsium", koska maitoteollisuus on luultavasti hyvinkin tietoinen näistä maitoon kohdistetuista tutkimuksista. (Tästä asiasta voit helposti saada lisätietoa hakemalla hakukoneella "Dairy and osteoporosis".) Silti me haluamme uskoa, että syömällä (lehmän)maitotuotteita, meidän luumme vahvistuvat.

Mikä tekee sähköimpulsseista vatsalihaksiin vähemmän uskottavan? Kyllähän sähköimpulssit todella aiheuttavat lihaksen supistumisen, ja supistuminen kehittää lihasta. Se on totta. Aivan, kuten kalsium on tärkeää luustolle. Osaamme kuitenkin nähdä kokonaisuuden ja tiedämme, että lihasharjoitteluun tarvitsemme muutakin kuin sähköimpulsseja. Emme kuitenkaan usko, etteikö maitorahkamainos kertoisi koko totuutta kalsiumista ja luustosta. Miksi näin? Haluaisimme varmasti molempien mainoksien pitävän täysin paikkansa. Miksi uskomme silti vain toiseen? Maidosta (ja jonkin verran myös lihasta) on luotu valtavan voimakas mielikuva, jota emme yksittäisinä kuluttajina uskalla kyseenalaistaa. Emme itseasiassa uskalla edes hankkia muuta tietoa. Uskomme on niin voimakas, että olemme valmiita puolustamaan maitoa viimeiseen pisaraan saakka tutkimatta edes koko tuotetta ilman maitoteollisuusyritysten sponsoroimaa rahoitusta.

Tarkoituksenani ei ole nyt selvittää kaikkia mainosten totuudenkiertelyitä, valheita tai satuja, vaan saada ihmiset kyseenalaistamaan itse meille syötettyjä mielikuvia. Nykyään tiedon hankinta on äärimmäisen helppoa. Tarvitsee toki huomioida kaikkien tieteellisten tutkimustulosten tarkastelussa, kuka tutkimuksen on määrännyt tehtäväksi tai tulkinnut tulokset. Monet itsenäiset tutkijat eripuolella maapalloa ovat todistaneet lehmänmaidon haitat ihmiskeholle. Jostakin käsittämättömästä syystä, eli markkinoiden rahavirrasta ja suurien yritysten petoksesta ihmisiä kohtaan, me harvemmin saamme kuulla noista tutkimuksista. Ne ovat kuitenkin yksimielisiä ja toteutettu ihmisen vapaasta tahdosta tutkia totuutta. Toisin kuin esim. Suomessa monet maidosta tehdyt tutkimukset ja niiden tulkinnat tehdään Valion rahoittamina. Kaikki tiedämme, ettei Valio kertoisi, kuinka petollista maito on ihmiselle. Eihän Saarioinen / HkScan / Atria ikinä ilmoittaisi lihansyönnille maksimimäärää viikossa. Rahan mahti on suuri, se pyörittää markkinoita, eikä todellisuudella enää ole merkitystä.

Voimme kuitenkin itse vaikuttaa omaan mieleemme. Voimme tutkia, oppia uutta ja valita toisin. Voimme näyttää omalla toiminnallamme, ettei ole oikein jättää totuutta kertomatta. Emme ole tyhmiä, osaamme toimia itsenäisiä ilman markkinoinnin antamia aivopesuja. Ei ole järkevää suodattaa vain osaa mainoksista ilman minkäänlaista logiikkaa. Tutkiminen, ihmettely ja kyseenalaistaminen ovat avaimia todelliseen älykkyyteen.