"To Say Nothing, To Do Nothing, Stops Nothing" -Roni McCall

torstai 19. syyskuuta 2013

Hiljaiset uhrit -video

Kylläpäs kesä taas kiirehti nopeasti ohi. Syksy saapuu uhkaavasti. Toisaalta vuodenajan vaihtuminen tuo aina jotain uutta ja jännittävää ilmoille. Ainakin yleensä syksyisin saan pontta esim. kirjoittamiseen. Nytkin pitkän tauon jälkeen päätin taas pohdiskella näppäimistön edessä kaikkea eläimiin ja veganismiin liittyen. Lisäksi vaihdoin blogin osoitteen. Uusi osoite on: www.arvokaselama.blogspot.fi .

Julkaisen tekstiä hieman myöhemmin, mutta tähän väliin lisään blogiini kokoamani videopätkän. Huomasin nimittäin, että vaikka kyseisen videon olen jo Facebook-ryhmässä (Rakkaudesta Eläimiin ja Luontoon) jakanut, en ole sitä tänne ehtinyt lisäämään. Kokosin tämän lyhyen videon jo useita kuukausia sitten Oikeutta Eläimille järjestön kuvia hyödyntäen. Suurkiitos siis OE -yhdistykselle!



Tässä kyseinen video, olkaa hyvä. Kuvat kertovat toisinaan enemmän kuin tuhat sanaa.Toivottavasti video herättää ajatuksia eläinten asemasta yhteiskunnassamme.







perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäismunien Via Dolorosa

On jälleen koittanut pitkä perjantai ja pääsiäisen vietto on alkanut. Tänä vuonna pääsiäinen, joulun tavoin, on saanut ajatukset koko materiaalisen hömpötyksen taakse. Pääsiäisen vieton perimmäinen syy on  kristittyjen halu muistella Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta. Juutalainen pääsiäinen taas on juhla, jota vietetään Egyptin orjuuden päättymisen muistoksi. Tutkittuani (Wikipediasta) pääsiäisnoitien alkuperää luin minulle aivan uuden ja yllättävän tiedon: "Historiallisesti pääsiäisnoidat eli trullit ovat erityisesti kotieläimiä kohtaan pahantahtoisiksi uskottuja olentoja tai näitä esittäviä ihmisiä. -- Uskottiin, että kotieläimet ovat pitkäperjantain ja lankalauantain illan aikana alttiina pahalle. Toisaalta tuolloin harjoitettiin nimenomaan tätä uskomusta vahvistavia menoja, kuten esimerkiksi leikattiin eläimistä karvoja ja nahanpaloja." Kuulostaa julmalta. Harva menisi enää leikkaamaan kotieläimestään nahanpaloja. Silti todellisuus on tänä päivänä tuota kaikkea paljon karumpi. Ja vanha uskomus todella pitää paikkansa; kotieläimet ovat pääsiäisenä alttiina pahalle. Pahaa tekeviä trulleja on tasaisesti koko yhteiskuntamme täynnä.

Mikä tuosta kevään juhlasta tekee sitten niin ikävän? Minulle suurimmat surun aiheuttavat munien massatuotanto ja karitsojen (lue: lammaslapsien) elämän päättäminen aivan liian aikaisin. Perinteiset ruoat pitävät pintansa, vaikka tuotanto ei ole 6o-luvun tuotantomuotoa enää nähnytkään. Katselin eilen surullisena pääsiäiskorttivalikoimaa kaupan hyllyllä. Suurimmassa osassa iloinen tipu juoksenteli keväisellä niityllä muiden tipujen kanssa kanaemon vahtiessa leikkejä kortin reunassa. Jälleen kerran kaikki, ennenkaikkea lapset, ovat alttiina tuolle korttien yliampuvalle idyllille. Harrastajakanaloissa voin kuvitella näkeväni jokseenkin samankaltaisen kuvan, mitä korteissa. Kuitenkin tuollaisen romantiikan viljeleminen ja sen tekeminen vallitsevaksi ikään kuin totuudeksi on ilkeää mielten maalaamista. Meidän marketista ostamamme munat eivät liity tuohon maalaismaisemaan millään tavalla. Ei edes luomuna tuotetut!

Edelleen, mikä munantuotannosta tekee julmaa ja erilaista kuin korteissa? Ensinnäkin munantuotannossa kanaemo ei  ikinä pääse hautomaan muniaan, vaikka se on yksi voimakkaimmista kanan luonnollisen käyttäytymisen tarpeista. Me otamme munat, joita kanat munivat, maalamme kuoret ja käytämme sisällön ruokiimme. Tiedämme toki kaikki, että kanat ovat aluksi tipuja, jotka kuoriutuvat munista. Niin myös meidän pääsiäismunatehtaamme. Suomeen tuodaan ulkomailta munijakanojemme isovanhemmat. Niiden jälkeläiset hedelmöitetään ja siirretään siitoshalleihin, joissa kanat munivat hedelmöitettyjä munia. Munat taas siirretään hautomoihin, joissa tiput kuoriutuvat vajaan kolmen viikon päästä laatikoihin. Missään vaiheessa kana ei kohtaa munaa sen ulostulon jälkeen. Hautomon työntekijät siirtävät laatikoista meidän pääsiäiskorttejemme kaltaiset pienet höyhenpallerot liukuhihnalle, jossa työntekijät erottelevat kanan- ja kukonpojat toisistaan. Kukkopojat ovat munantuotannon kannalta turhakkeita, joten ne heitetään takaisin liukuhihnalle. Liukuhihnan päässä odottaa pienen höyhenpalleron viimeinen hengenveto. Kukkotipu tapetaan hiilidioksidilla, eikä kuolema ole nopea poisnukkuminen. Vastakuoriutunut linnunpoikanen sietää hiilidioksidia paremmin,joten taintumiseen ja kuolemaan kuluu pidempi aika kuin aikuisilla linnuilla. Osa tipuista heitetään elävänä suoraan silppuriin, joka todellisuudessa on nopeampi kuolema kuin hiilidioksidilla tainnutus, vaikka kuulostaakin ehkä meidän korvaamme karummalta. Kukkotipujen, sairaiden ja kuoriutumattomien munien matka päättyy siis ennen kuin ehti varsinaisesti alkaakaan. Kananpoikaset sen sijaan rokotetaan, laitetaan ahtaisiin laatikoihin ja matkalle kohti nuorikkokasvattamoita. Nuorikkokasvattamoissa linnut viettävät seuraavat 14–16 viikkoa, jonka jälkeen ne siirretään kanaloihin. Jokainen kana käy siis tämän kaiken lävitse, siirtyisi se sitten myöhemmin luomu- tai virikehäkkitilalle munimaan.

Kananpojalla ei syntyessään käynyt tuuri, kun vältti kuoleman kertaalleen. Suurin osa kanoista päätyy tiloille, joissa heillä on 600cm2 käytettävää tilaa koko kanan elämän ajan. Kun noin puolitoista vuotta on kulunut, kana ei jaksa enää tehokkaasti munia, ja on aika päättää kanojen päivät hiilidioksidilla. Matkan varrella moni on kuitenkin jo kuollut. Kanat on jalostettu tuottamaan munia niin paljon, että kananmunankuoren rakennusaineeksi kuluu suuria määriä kalsiumia kanan elimistöstä. Tästä seuraa ongelmia lintujen jaloissa ja rakenteissa. Toinen yleinen ongelma tiloilla on toisten kanayksilöiden nokkiminen ja haavoittuneiden syöminen. Kanalla on tarve munia piilossa. Tätä tarvetta ei tuotannossa oteta huomioon. Kananmunan tullessa ulos, työntyy osa kanan munanjohtimesta hetkellisesti ulos. Tuo lihamaisen näköinen kohta kanassa saa muut kanat nokkimaan perän aluetta, luullen sitä ruoaksi. Ahtaat tilat aiheuttavat aktiiviselle kanalle tekemisenpuutetta, josta syntyy häiriökäyttäytymistä. Munijakanojen ruhoja emme toki edes hyödynnä omaan ruokaamme, koska se on liian sitkeää ja kuivaa.

Kaikki tämä kärsimys, jotta me saisimme munia. Munia, joita emme tarvitse; emme pääsiäisen maalausperinteeseen, emmekä aamupalaksi tai kakkuihimme. Pääsiäisenä puhutaan paljon kärsimyksestä. Ja suurta kärsimystä pääsiäinen onkin, jos uskallamme katsoa värjäämiemme kananmunien historiaan. Kärsimysten tietä (Via Dolorosaa) kulkevat siellä pienemmän koivet yhä uudestaan päivästä toiseen. Haluammeko todella olla kotieläimille niitä pahaa tuottavia trulleja ja mahdollistaa tuon tuskan, vain jotta saisimme heidän munansa? Vai voisimmeko valita toisin ja toivoa, että voisimme Juutalaisen pääsiäisen tavoin juhlia tulevaisuudessa myös todellisen orjuuden päättymistä?

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tarpeeton kärsimys

Ajantasainen Eläinsuojelulaki, 2. luku:
"Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet."

Mahtava laki, jos se toteutuisi juuri noiden lauseiden mukaisesti. Eläimet ovat monille meistä ystäviä, joille emme halua tuottaa kärsimystä. Eläinten ja luonnon suojeleminen on valtavan tärkeä asia. Eläinsuojelulain, nimensä mukaisesti, tulisi taata eläinten oikeanlainen kohtelu maassamme. Haluan kuitenkin hieman tarkemmin pohtia lain toteutumista käytännössä ja sitä kautta havahduttaa näkemään sen mahdolliset ristiriidat. Kaiken kaikkiaan eläinsuojelulaki on ehdottoman hyvä asia, jota vähintäänkin tulee noudattaa. Voimme kuitenkin tehdä myös paljon enemmän eläinten hyvinvoinnille kuin vain sen, mitä laki määrää.

Ensiksi meidän tulisi miettiä, mitä merkitsee lain mainitsena tarpeeton kipu ja tuska. Itse koen tarpeelliseksi kivuksi vain ja ainoastaan toimenpiteet, joiden katsotaan edistävän eläimen hyvinvointia jatkossa. Tälläiset toimenpiteet täytyy kuitenkin toteuttaa mahdollisimman vähän kipua tuottavasti, aivan kuten ihmistenkin kanssa toimittaisiin. Kyseisen toimenpiteen toteuttajana tulee olla ammattilainen. Tälläiseksi sallittaviksi ja hetkellisiksi kivuksi voisi laskea esimerkiksi lemmikkieläinten rokotukset, kastroloinnin ja steriloinnin, hammaskiven poiston ym. eläinlääkärin suorittamat toimenpiteet eläimen terveyden parantamiseksi. Mikäli jatkuvaa kärsimystä ja kipua ei voida millään tavalla poistaa, tulee eläimelle antaa mahdollisimman kivuton eutanasia.

Nopeasti luettuna eläinsuojelulain 2. luku kuulostaa hyvinkin moraaliselta. Ottaen kuitenkin huomioon, mitä tuo laki sallii, näkee tekstin lähinnä hienoina sanoina, joiden todellinen merkitys ei sisälly toteutukseen. Laki määrittelee tarpeen lähinnä ihmisen kulttuurillisen tradition perusteella. Laki sallii eläimen teurastuksen, koska tämän uskotaan/halutaan olevan tarpeellista. Henkinen tuska, jota tuotantoeläimet vankeudessa kokevat, on ilmeisesti myös tarpeellista, jotta saisimme nauttia eläinperäisiä tuotteita. Tarve on siis laissa enemmänkin ihmisen näennäinen tarve, perinne tai uskomus tarpeeseen. Tosiasiahan on, että ihminen ei tarvitse eläinperäisiä tuotteita elääkseen. Jokainen vegaani voi todistaa tämän. Uskon myös monen toteavan, että heidän hyvinvointinsa, niin fyysisesti kuin henkisesti, on parantunut kasvipohjaisen ruokavalion myötä. Ihmisellä ei ole siis fysiologista tarvetta eläimestä saatavaan lihaan, maitoon tai kananmuniin. Eikö siis eläintuotanto ja teurastaminen ole tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamista, koska meillä ei ole siihen tarvetta?

Silmään pistävä kohta on myös eläinten fysiologiset ja käyttäytymistarpeet. Harva meistä tietää tuotantoeläinten alkuperäisistä luonnon esi-isistä tarpeeksi määritelläkseen, mitkä ovat eläinten välttämättömät tarpeet. Nämä käyttäytymistarpeet säilyvät hyvin samanlaisia vuosisadasta toiseen, vaikka eläin elää vankeudessa. Käyttäytymistarpeiksi luokittelen sellaiset mahdollisuudet toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä, ettei eläin sairastu ympäristöstään henkisesti tai fyysisesti. Sairastuminen ilmenee usein häiriökäyttäytymisenä niin lemmikki- kuin tuotantoeläimilläkin. Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin lisää, joten jätän tässä kohtaa ajatuksen todellisten käyttäytymistarpeiden toteutumisesta eläintuotanto-olosuhteissa mietintään.

Toisena suurena eläinsuojelulain ongelmana näen sen lajierottelun. Eläinsuojelulaki sallii lajisorron mitä suuremmissa määrin. Sehän suorastaan antaa sille ohjeet; sikapykälä vastaan koirapykälä. Emakkoa on laillista pitää liikkumisen estävässä poikimishäkissä, mutta koiran häkittäminen on rikos. Tälle käytännölle, joka perustuu lakiin, ei laki tai tutkimustiedot anna järjellä selitettävää vastausta. Tälläinen eläinlajien erottelu tuotantoeläimiin- ja lemmikkieläimiin koskeviin säädöksiin on spesismiä. Koira ja sika ovat kumpikin kipua tuntevia, ajattelevia, tunteikkaita ja kokevia eläimiä. Entäpä lemmikkieläin ja tuotantolehmä. Naudalta on laillista viedä vasikka pois heti synnytyksen jälkeen. Lemmikkieläimen vieroituksesta laki taas määrää seuraavasti: "Pentuja ja poikasia ei saa vieroittaa emostaan liian varhain. Vieroituksen on tapahduttava sekä pentujen tai poikasten että emon hyvinvoinnin kannalta edullisimpana ajankohtana. Vieroitukseen valmistauduttaessa emolla on tarvittaessa oltava mahdollisuus päästä omaan erilliseen tilaan, jonne pennut tai poikaset eivät pääse. -- Nartulle on annettava mahdollisuus synnyttää rauhalliseen, mukavaan paikkaan, joka on sille etukäteen tuttu tai johon sen on annettu tutustua riittävän varhain ennen synnytystä. Nartulle, joka valmistautuu synnytykseen tai jolla on imetettäviä pentuja, on annettava mahdollisuus olla rauhassa. Synnyttäneellä nartulla on tarvittaessa oltava mahdollisuus poistua vapaasti pentujensa luota. Siitokseen käytettävällä nartulla ei saa teettää pentuja liian usein." 

Jokainen lemmikinomistaja toivon mukaan tietää, että lemmikille saattaa muodostua pitkäaikaisia traumoja tai käyttäytymisongelmia, mikäli vieroitus on tapahtunut liian varhain. Miksei näitä muodostuisi myös vasikalle? Lehmä saattaa joutua synnyttämään muiden lehmien läsnäollessa, eikä mahdollisuutta omaan rauhaan ole. Täysin laillista, mutta miksi?

Lain tulisi olla oikeudenmukaisuuteen perustuva. Meidän tulisi vähintään ulottaa lemmikkieläimille hyvinvoinnin takaavat säädökset myös tuotantoeläimille. Mikä tällaisen lain toteutumisen estää? Raha ja kulutus. Sillä kulutuksella, mikä yhteiskunnassamme on tällä hetkellä normaalia, emme ikinä voi taata eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia tai lajisyrjinnän poistumista. 

Laissamme kielletään tarpeettoman tuskan tuottaminen eläimille, mutta tapamme silti joka vuosi miljoonia eläimiä ilman minkäänlaista fysiologista tarvetta. Miten todellinen tarve määritellään, jollei se ole eloonjäämistarve? Eikö laki silloin pistä taloudellisen hyödyn elämän arvon ja moraalisuuden edelle? Suojelemmeko eläimiä todelliselta kärsimykseltä tuottamalla niitä vankeudessa vain omien makumieltymyksiemme vuoksi? Rakennamme tehotuotannolla ongelmia, joita emme pysty hallitsemaan, vaan laiminlyöntejä tapahtuu jatkuvasti. Mielestäni suurin suojeluteko tuotantoeläimiä kohtaan olisi jättää heidät ja heidän tuottamat eritteet pois ruokavaliosta. Sitä kipua, jota eläimet teurastettaessa ja eläessään tuotantoeläiminä kokee, ei meillä ole tarvetta heille tuottaa.

"Jokaisellahan on oikeus syödä, mitä haluaa". Aivan. Lihan ostaminen tai syöminen ei ole rikos, ei myöskään sen tuottaminen, eikä sen roskiin heittäminen. Tappaminen (muiden eläinlajien) on laissamme sallittua, samoin kuin eläinruhojen syöminen. Voit varmasti jatkaa lihansyöntiä ja eläintuotteiden kulutustasi huoletta, laki ei tule siihen puuttumaan vielä meidän sukupolvemme aikana. Mutta kuten jo totesin, laki ei ole kaikilta osin oikeudenmukainen ja moraalinen. Vaikka et siis koskaan rikkoisi lakia, voit silti tehdä epäeettisiä valintoja, jolloin et hyödynnä kykyäsi ajatella moraalisesti. Meidän tulisi saada tuota moraalista ajattelua henkiin yhteiskunnassamme ja kyseenalaistaa meille syötettyja normeja uusimpien tutkimustietojen valossa. Olemme liikaa sidottuina ajatteluun, jossa laki määrittelee hyvinvoinnin. Jo eläinsuojelupykälän tarkastelu osoittaa, ettei laki pelkästään ole kaikilta osin pätevä perustelu tehdä valintoja. Eikö olisi parasta tehdä valintoja, jotka ovat laillisia, mutta myös eettisiä, ympäristöystävällisiä ja terveellisiä? Lakiin voimme yhteiskunnassamme vaikuttaa hyvin hitaasti, eikä yksittäisenä ihmisenä lakipykälien oikeudenmukaistaminen ole mahdollista. Sillä välin, kun odotamme eläinsuojelulain parantamista, voimme kuitenkin mennä kauppaan ja tehdä omia valintoja. Nämä valinnat voivat laillisuuden lisäksi olla omia arvojamme tukevia; sellaisia valintoja, joiden takana ei ole tarpeettoman kärsimyksen tuottamista.

torstai 28. helmikuuta 2013

Ihminen veganismin takana

En halua kutsua veganistiseen elämäntapaan siirtymistä heräämiseksi, koska sanan mielikuvat viittaavat niin vahvasti uskontoon, eikä veganismi ole uskonto. Ymmärrettyäni eläinteollisuuden laajemman merkityksen maailmalle ja eläimille, koin kuitenkin jollain tapaa näkeväni kaiken ympärilläni paljon selvemmin. Pystyin suhteuttamaan asioita suuremmalla mittakaavalla. Tuntui siltä kuin olisin selvittänyt pitkään varjellun salaisuuden. Itselleni tuo totuus korreloituu nimenomaan maitoteollisuuden maailmaan, koska ennen vegaaniksi alkamista olin ollut jo pitkään syömättä lihaa. Tänä aikana, kun olen ollut vegaani, olen puhunut ja kirjoittanut paljon. Koko ajan seison yhä varvemmin eläinoikeuksien ja veganismin takana. En ikinä ole tuntenut minkään asian olevan näin lähellä sydäntäni. Siksi veganistiseen elämäntapaan siirtymisen voisi elämässäni sanoa olevan yksi merkittävimmistä hetkistä. Eettinen veganismi antaa minulle voimaa, itsevarmuutta, rohkeutta ja hyvää mieltä. Koen tuon ajatusmaailman olleen aina osa minua, vaikka olen elänyt suuremmin osan elämästäni toteuttamatta sitä arjessani. Sen toteuttaminen on kuitenkin ollut voimaannuttavaa, koska toteutan sellaista elämäntapaa, jota pidän oikeana. Elääkseni minun ei tarvitse osallistua eläinten tappamiseen, ja voin hyvin, kun saan jakaa tietoa siitä muille. Tänä aikana, kun olen aktiivisesti puhunut aiheesta ja pitänyt blogia, on ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin. He ovat osoittautuneet niin kannustaviksi, empaattisiksi ja motivoiviksi, että en voi kuin nostaa heille hattua ja kiittää nöyrästi, samoin kuin perhettäni. Olen saanut palautetta kirjoituksistani, ja suurin osa on ollut positiivista, kysymyksiä ja kantaaottavaa keskustelua. Kaikki keskustelut ovat opettaneet minulle jotain sekä itsestäni että muista.

Veganistisella elämäntavalla ja aktiivisesti eläinoikeuksista puhumisella saattaa kuitenkin olla yllättävän laaja vaikutus ihmissuhteisiin. Kerron erittäin karrikoidun esimerkin, joka ei ole suoranaisesti minun eikä kenenkään tuntemani henkilön elämästä. Tilanne on seuraava: Olet siirtynyt vegaaniksi eettisistä syistä, olet puhunut ja välittänyt aiheesta paljon linkkejä sekä jakanut ajatuksiasi julkisesti. Ystäväsi tietävät elämäntapasi muutoksesta. Saavut ystäviesi syntymäpäiväjuhliin. Et ole nähnyt heitä hetkeen, joten olet innoissasi saadessasi kutsun. Päätät jo etukäteen, ettet puhu aatteestasi, ellei kukaan kysy mitään tai tuo asiaa erityisemmin esille. Et halua olla hyökkäävä. Kysyt, mitä kavereillesi kuuluu? Mitä he ovat tehneet aikana, jona ette ole tavanneet? Tässä tilanteessa näet ihmisissä jotain uutta. Itse katsot heitä, kuten aina ennenkin; hauskoina, kauniina ja valloittavina persoonina. Tunnelma ei vain ole enää yhtä kepeä. Tuntuu kuin otsallesi olisi lyöty vegehippi-leima. Jos kuulisit muiden ajatukset, ne voisivat mennä näin: "Ai niin, toikin on nyt sitten seonnut johonkin eläinoikeusjuttuihin. Voikohan sille enää normaaleista asioista puhua? Osaakohan se enää pitää hauskaa kaiken saarnaamisen keskellä? Onkohan sillä vielä huumorintajua, vai poraako se lehmien puolesta aamusta iltaa? Vihreetä luomiväriä sillä ainakin on, että kyllä se hippimäisempi on. Yrittääköhän se puhua mutkin noihin touhuihin?" Saatat saada vastauksen kysymykseesi, mutta keskustelu ei välttämättä jatku.

Parasta tuossa tilanteessa on toki selittää omat tunteensa avoimesti toisille. Puolin ja toisin. Eläinoikeudellisista syistä vegaaniksi ryhtyneeltä voi kysyä ihan suoraan, mitä hänen mielessään sekaruokailijoiden pöydässä pyörii, ja onko hänen ajatuksensa ihmisistä muuttuneet. Itse lupaan vastata jokaiseen asialliseen kysymykseen henkilökohtaisesti. Monet saattavat pelätä, että heidän käytöksensä tuomitaan, tai että heitä pidetään itsekkäinä lihansyöjinä. Tuomitseminen on vahva sana. Vaikka kyseenalaistaisi yleisiä valintoja yhteiskunnassa, kysyisi moraalisia kysymyksiä, kertoisi asioista, joita arvostaa, niin se ei tarkoita, että tuomitsee tai pilkkaa muita.

Itselle on päivän selvää, ettei veganismi ole muuttanut minun suoranaista käytöstäni ihmisiä kohtaan. Kuten olen jo aiemmissa blogikirjoituksissa todennut, on monta syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmistä. Olemmehan ihmisten kanssa väistämättä erilaisissa suhteissa. Eri ympäristöissä meillä on erilainen rooli. Silti olemme ehyitä, yksiä persoonia, joilla on jokaisella oma temperamentti. Hyvät ystäväni ovat minulle aivan yhtä tärkeitä edelleen. Toki olen ystävystynyt huomattavasti paljon nopeammin toisten vegaaneiden kanssa, koska he jakavat monessa asiassa saman arvomaailman kanssani. Keskustelua heidän kanssaan on helppo ja mukava käydä. Sekasyöjienkään kanssa aihe ei ole poissuojettu keskusteluista. Täytyy vain olla ymmärtäväinen ja avoin. Oman kantansa sopii aina tuoda perustellusti esiin. On kuitenkin olemassa tietynlainen henkilökohtaisten asioiden kunnioitus, joka täytyy muistaa säilyttää. Voin ilmaista, miksi ajattelen näin, ja miksen pidä siitä, että ihmiset syövät lihaa. Voin postailla omalle seinälleni omaa ajatusmaailmaani tukevia kommentteja tai jakaa ilmoille kysymyksiä, mitä voisimme tehdä toisin. Myös turhautumistamme ja omia tunteitamme voimme mielestäni huoletta kertoa, ellei niissä suoranaisesti viitata kehenkään loukkaavasti. Mitään tarvetta nostaa tietyn henkilön ajatusmaailmaa pilkan kohteeksi ei ole. Huumorilla voimme toki pohtia, miten monesti stereotypiat vastaavat tai eivät vastaa todellisuutta. Jokaisen aikuisen tulee mielipiteidensä jakamisessa julkisesti tietää, koska raja huumorin ja loukkauksen välillä ylittyy.

Eettinen veganismi on tahtoa tehdä hyvää, eläimille, luonnolle ja meille kaikille. Ei se saa ketään muuttumaan huumorintajuttomaksi ystäviensä tuomitsijaksi, jolle ei voi enää puhua muusta aiheesta kuin veganismista. Omalla kohdallani voin sanoa, että ihmettelen monesti sekasyöjien ruokatottumuksia, mutten voisi kuvitellakaan loukkaavani heitä henkilökohtaisesti asian tiimoilta esim. ruokaillessamme tai puhuvani tietystä ihmisestä ivalliseen sävyyn. En arvosta tuttavieni ja läheistenienkään valintaa syödä lihaa, muttei se ole este ystävyydelle tai rakkaudelle. Jos siis olet sekasyöjä, joka ei missään mielessä arvosta sitä, että joku kertoo sinulle eläinten oloista, tehotuotannon ympäristöpäästöistä, vedenkulutuksesta tai lihan haitallisista vaikutuksista ihmiskehoon, käyttäydy edes asiallisesti. Kukaan hyvän asian puolesta puhuva henkilö, vaikka hän ei arvostaisi ruokailutottumuksiasi, ei ansaitse osakseen ilkeää käytöstä.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Mustavalkeaa heppaa

Hevosenlihaskandaali. Muuta ei varmasti tarvitse sanoa, kaikki tiedämme, mistä on kyse. Hevosenlihaa oli eksynyt, tietysti täysin vahingossa, naudanlihan sekaan. Tästä ei ollut mainintaa tuoteselosteessa. Osalle kohu oli järkytys siksi, koska kyseessä oli juuri hevosenlihaa. Toiset kuittasivat koko hössötyksen todeten, että hevonen on parempaa. Asia oli mielestäni merkittävä vuoto, joka meille kuluttajille taas lihateollisuudesta paljastui. Mistä siis mielestäni tässä kohussa on todella kyse?

Kuluttajat eivät voi luottaa tuoteselosteisiin. Osa yritysten johtajistakaan ei tiedä, miten se heppa sinne kebabbiin joutui. Epäilen, ettei omasta tahdostaan ainakaan. Olemmehan toki inhimillisiä, ja erehdyksiä tapahtuu, joten voimme puolustautua sanoen, että tapahtui pieni, hevosenkokoinen, virhe. Silti virheeseen johtaneet syyt tulisi juurta jaksaen selvittää. Älykkyyttähän on nimenomaan oppia virheistään. Miten lihateollisuus otti tästä opikseen? Vaikka kuluttajat eivät tuota virhettä tehneet, myös me voimme oppia tapahtuneesta. Voimme oppia jälleen kultaisen kyseenalaistamisen ja avoimen tiedon merkityksistä. Tarkemmat pakkausmerkinnät olisi ehdottoman hyvä juttu. Se helpottaisi kuluttajien valintoja ruokakaupassa. Jos kuitenkin jo nyt tuoteselosteessa tulisi mainita jokainen ainesosa, mutta niin ei tapahdu, miten tarkempien tuoteselosteiden laatiminen vähentää tuotantoketjussa tapahtuvia virheitä? Voimmeko silloinkaan luottaa pakkauksen merkintöihin?

Kohun myötä mieleeni tuli muutamia seikkoja eettisiin vegaaneihin kohdistuvan kritiikin hataruudesta. Eläinoikeusaktivisteja syytetään usein mustavalkoisesta ajattelusta. Sanotaan, että luulemme veganismin olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin, tai että liioittelemme eläintuotannon vaikutuksia, jättäen jotakin kertomatta. Tätä kritiikkiä en allekirjoita. On mielenkiintoista pohtia, millainen se kuuluisa mustavalkoinen maailmankuva on. Miten minun oletetaan näkevän? Onko siinä vegaaninen elämä puhtaan valkeaa ja lihaa syövän elämä pohjaton musta aukko? Mitä värejä me vegaanit tarkalleen ottaen emme näe? Miten se, että puhuu kaikkia koskettavista ongelmista, joihin voimme jokainen omalta osaltamme vaikuttaa, on mustavalkoista? Huvittavaa sinällään koko kritiikki, koska suurin osa vegaaneista on ollut sekasyöjä elämänsä jossakin vaiheessa. Sokaistummeko siis tajutessamme, ettei eläintuotanto kohtele eläimiä ruusuisesti? Minä ainakin näen tarkemmin ja värikkäämmin kuin ikinä aikaisemmin. En katsele maailmaa mustavalkoisesti, en usko veganismin ratkaisevan kaikkia ongelmia maailmassa, enkä ole ikinä niin kuullut kenenkään väittävän. Me kerromme, mihin voimme vaikuttaa valinnoillamme konkreettisesti ja helposti.

Asioita, joihin haarukkamme vaikuttaa, on vain niin paljon, että toisille tuon kertominen saattaa olla järkytys. Tuossa järkytyksen tilassa on helppo kuitata asiaseikat toteamalla, ettei sillä kaikkeen kuitenkaan pystytä vaikuttamaan. Kerron vielä, jottei unohtuisi: lihatuotanto on suurin yksittäinen kasvihuonepäästöjen tuottaja, karjamme rehut aiheuttavat ylimääräistä sademetsien hakkuuta ja halvan rehun takia, eivät todelliset työntekijät saa käteensä edes leipää. Eläintuotannossa kehittyy jatkuvasti uusia antibiooteille vastustuskysyisiä bakteerikantoja, joiden todellista uhkaa voimme vain pelolla odottaa. Lihatuotannossa kuolee tuhansia eläimiä ennenaikaisesti, heidän lihaansa emme pysty edes hyödyntämään. Lisäksi kymmeniä miljoonia tuntevia olentoja uhraa elämänsä turhaan ainoastaan meidän makunautinnoille. Kuulostaa hurjalta listalta, ja sitä se myös on. Mitään näistä lihatuotannon vaikutuksista ei tulisi vähätellä, ikinä. Vegaanina en osallistu tuohon tappamiseen ja lihateollisuuden aiheuttamaan luonnon saastuttamiseen. Se, että ymmärtää lihateollisuuden vaikutukset kokonaisvaltaisesti maapallollamme, ei ole mustavalkoista ajattelua. Se, ettei halua tietää, jopa kieltää nämä asiat, on äärimmäisen mustavalkoista elämää. Itse katsoin 14 vuotta mustavalkoista elokuvaa tiedon puutteen vuoksi. Jaettu tieto ja avoimuus ruokateollisuutta kohtaan antoi minulle mahdollisuuden nähdä värejä. Myöhemmin värien kirjo on vain kasvanut, kun maitoteollisuuden yhteys lihatuotantoon selvisi minulle. 

"Me paisuttelemme asioita. Kerromme vain ikäviä tarinoita possujen elämästä." Ei, näinkään emme tee. Kerromme ikäviä asioita, jottei maailma olisi mustavalkoinen ja, että myös sekasyöjät näkisivät eläintuotannon moninaiset haitat. Vangitun ja sairaaksi jalostetun eläimen elämä ei ole niityllä laulamista. Minusta mustavalkoista kuvitelmaa on olla näkemättä elämää eläinten silmin. Vielä mustavalkoisempaa on elää maailmassa, jossa nauta on nautaa ja eläin ei kärsi kuollessaan. Harmaana näen myös elämän, jossa meidän ruokamme nähdään vain lopputuotteena, ilman sen kulkemaa matkaa lautasellemme. On sanomattakin selvää, ettei mustavalkoinen maailma sisällä punaista väriä. Lienee tämäkin yksi vasta-argumentti muka niin mustavalkoiseen vegaanien maailmaan. Kyllä me eläinoikeusaktivistit näemme punaista; näemme mielessämme kaiken sen veren, joka vuodatetaan ennen hampurilaispihvin paistoa. Se on yksi syy, miksi valitsemme veganismin. En halua olla osallisena minkään elävän olennon tappamiseen minään ketjun osana, koska minun ei ole pakko ja minulla on vapaus valita toisin.

"Meillähän on todellisiakin ongelmia, joten eläinoikeudet ovat toissijaisia." Taas mustavalkoista. Todellisten ongelmien syy ei ole eläinoikeusaktivistien toiminnassa. Jos todellisina ongelmina pidetään ihmisten kurjia elämäntilanteita, ei ole yhtäkään tapausta, jossa veganismi olisi niitä edesauttanut. Ei myöskään ole kohtuullista luokitella epämääräisesti oikeita ja vääriä ongelmia. On ongelmia, toiset ovat mittakaavaltaan suurempia, toiset pienempiä. Kaikkiin emme voi vaikuttaa, mutta ei ole syytä olla vaikuttamatta niihin, joihin yksinkertaisilla arkisilla teoillamme voimme vaikuttaa.

Veganismista puhuminen ei myöskään väheksy ihmisten ongelmia tai sairauksia. Tarkemmin ajateltuna ja värejä nähden, tiedämme kansantautiemme olevan sydän-ja verisuonisto- sekä syöpäsairauksia. Fakta: näiden esiintyvyys yhteiskunnassa kasvaa lihankulutuksen myötä. Veganismin avoimesti vastaanottava henkilö, joka pyrkii muuttamaan ruokavaliotaan kasvispohjaisemmaksi, luultavasti antaa tilaa sellaiselle sairaalle, joka ei ole pystynyt omilla elämäntavoillaan sairastumiseensa vaikuttamaan. Ongelmien ratkaisemisessa tärkeää on niihin johtaneiden syiden selvittäminen. On lyhytnäköistä yrittää hoitaa sairaita pienillä budjeteilla miettimättä sairauksien alkuperää. Ja vielä, en siis tässäkään tarkoita kaikkien sairauksien johtuvan mustavalkoisesti pelkästään lihansyönnistä. On kuitenkin poikkeuksetta todistettu, että lihansyöntiyhteiskuntien kansalaiset ovat sairaampia kuin kasvipohjaisella ravinnolla elävät kansat. Lapsikin ymmärtää, että mitä enemmän terveitä ihmisiä, sitä enemmän jää resursseja sairaille. Veganismista puhuminen ei ole pois yhteisen hyvinvoinnin ajamisesta, päinvastoin. Timo Snellmania lainatakseni: "Jos liekillä sytytät toisen liekin, ei liekkisi siihen sammu." Eläinten hyvinvoinnin ja ihmisten eettisempien/terveellisempien kulutusvalintojen tuominen keskusteluihin, ei sammuta kenenkään liekkiä.

Hevosenlihakohu toivon mukaan auttaa ymmärtämään, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Toivottavasti se saa näkemään maailman kaikilla väreillä. Jossemme itse teurasta lehmäämme, emme voi todella tietää, mitä jauhelihamme sisältää. Tuntuisi vaikealta olla tiedostava ja "eettinen" lihansyöjä tässä maailmassa, jossa hevoset laukkaa lastuihin kenenkään huomaamatta. On ihanan helppoa on kasvissyöjä! Tiedän miltä herne, härkäpapu, lanttu, porkkana, peruna, omena tai luumu näyttävät. Saan värikkäälle ostoskorilleni vastineena haluamaani ruokaa. Terveellistä, hyvää, pienellä hiilijalanjäljellä kasvanutta ruokaa, joka ei ole kamppaillut kuolemaa vasta. Meillä on paljon tuota ruokaa tarjolla ja olen erittäin kiitollinen siitä kaikesta. Haluan puhua siitä, miten meillä, joilla on mahdollisuus valita koko maapallollemme edullisempaa ruokaa, ei ole ainuttakaan syytä tehdä toisin. Ostoskorissasi on paistinjauhelihaa, jossa todellisuudessa saattaa olla 0% todellista paistia ja naudanlihakebabbia, joka oikeasti onkin hevosta. Uskot ostoskorin olevan onnellisesta lehmästä peräisin olevaa paistia ja kebabbia. Uskot, että kehosi tarvitsee tuota lihaa. Uskot naudan eläneen pyhällä hengellä, tai ruoalla, jota ihminen ei olisi voinut hyödyntää. Uskot naudan kaiken jätöksen ja metaanipäästöjen löytävän maailmasta oman paikkansa. Uskot lehmän kuolleen kivuttomasti. Ja uskot, että ihmisellä on oikeus tappaa turhaan. Jos uskot näin, väitän, että katselet korisi sisältöä erittäin mustavalkoisesti. Voit nähdä toisin, jos olet avoin oppimaan ja ottamaan tietoa vastaan. Tuota muutosta tarvitaan.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Niin kutsuttu elämäni


Näin valoa. Tunsin kylmyyttä ulkopuolellani. Näin hahmon. Hänet, joka oli kantanut minua yhdeksän kuukautta. Hän oli kaunis. Hän katsoi minuun, tuli lähemmäksi, nuuhkaisi minua. Tunsin lämmön leijuvan ilmassa. Sydämeni täyttyi tuosta tunteesta. Hän oli äitini, ja tuo tunne oli äidinrakkaus. Olin vihdoin syntynyt. Olin elävä. Tunsin kosketuksen, koin lämmön ja näin ympärilleni. Se oli hieno hetki.

Kylmä käsi koski minuun. Se otti minusta kiinni. Yritin taistella vastaan. Minut vietiin kauemmas äidistäni. Huusin ja itkin. Näin äitini hätääntyneen katseen. Hän yritti juosta perääni, muttei päässyt etenemään. Minut vietiin paikkaan, jossa asuin seuraavat kaksi kuukautta yksin. Tila, jossa elin oli kylmä ja kolkko. Pääsin kääntymään, mutten ottamaan yhtäkään juoksuaskelta. Päiväni kuluivat tuijottaessa kaltereita silmieni korkeudella. Söin ja nukuin. Haaveilin paluusta äitini lämpöön. Pelkäsin kaikkea uutta. En tiennyt, mikä oli tulevaisuuteni. En puhunut olentojen kanssa samaa kieltä. Näin vieraita ympärilläni. Osa oli kaltaisia. 

Vuosi kului. Pääsin välillä pihalle. Näin laajalle maastoon ja uneksin elämästä ilman aitoja ympärilläni. Kasvettuani täyteen mittaani koitti päivä, jolloin karsinaani tultiin toisten olentojen toimesta. He ottivat minusta tiukan otteen ja siirtyivät taakseni. Tunsin kylmän esineen takaosassani. Se oli epämiellyttävää, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtumassa. Pian he poistuivat ympäriltäni. Jäin odottamaan tulevaa pelko sydämessäni. Tunsin, että he tekivät tuolla kerralla jotain merkittävää minulle.

Kuukaudet kuluivat. Minulle kasvoi voimakas tunne siitä, että sisälläni kasvoi elämää. Tunsin, että valmistautuisin pian saamaan jotakin aivan erityistä. Minussa kasvoi rakkautta. Se tuntui hyvältä. Odotin päivää, jolloin saisin nähdä uuden elämän alun. 

Se päivä koitti. Yhdeksän kuukauden päästä tuosta erikoisesta kanssakäymisestä olentojen kanssa tapahtui jotakin suurta. Voin huonosti. Olennon pyörivät ympärilläni. Halusin pois laumasta. Kaipasin omaa rauhaa. Kävin makuulle. Minuun tartuttiin taas. Suljin silmäni ja toivoin kaiken olevan ohi.

Pian edessäni oli jotakin käsittämättömän kaunista ja viatonta. Minussa heräsi suuret tunteet tuota pienokaista kohtaan. Halusin puhdistaa hänet. Halusin olla hänen turvanaan, suojanaan ja oppaanaan. Halusin saattaa tuon pienen avuttoman olennon elämän alkuun ja opettaa hänestä kaltaiseni. Kun olin nuuhkaissut pienokaistani, tapahtui jotain, mitä en ikinä unohda. Nuo ympärilläni parveilleet olennot tarttuivat minun rakkaimpaani. He ottivat hänet mukaansa ja veivät pois näköpiiristäni. Huusin ja itkin. Yritin lähteä heidän peräänsä. Kuulin pienen rakkaani huudon. Jähmetyin.

Samalla hetkellä tunnistin olotilani. Olin tuntenut tuon saman sinä päivänä, kun synnyin. Olin nyt kaksin verroin turtuneempi. En odottanut tulevaisuudelta enää mitään. Tiesin, etten tulisi näkemään lastani enää. Enhän minäkään tavannut enää äitiäni. Oloni oli tyhjä. Olisin toivonut pääseväni pois kaikesta.

Tulevaisuus kuitenkin tuli eteeni. Minun elämäni muuttui jälleen. Minut kiinnitettiin päivittäin kiinni maitokoneeseen. En vieläkään tiedä, miksi kaikki tämä tapahtui. Miksi minun tuottamaani maitoa tarvittiin? Mihin he sitä käyttivät? Sen kuuluisi ruokkia jälkeläisiäni, ei heitä. Tuota avutonta, minun synnyttämääni pienokaista, häntä varten maitoni oli.

Aika kului. Jälleen tuli päivä, jolloin pääsin pihalle. Samat kaavat toistuivat päivästä toiseen. En pitänyt laumastani. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin valinnut paikkani sisätiloissa. Olin väsynyt ja turtunut. Tuli hetki, jolloin toistui myös tuo outo tilanne. Olennot tekivät minulle saman toimenpiteen. Muutamia kuukausia myöhemmin tunsin jälleen, että olin täyttymässä. Sisälläni kasvoi taas uusi elämä. Pelkäsin tulevaa.

Pelkoni ei ollut aiheeton. Tuo sama kauhu toistui. Jo kolmas kerta lyhyen elämäni aikana, kun minut erotettiin rakkaastani. Toivoin tämän kaiken loppuvan jo. Toiveeni oli turha. Sama jatkui vielä neljänteen kertaan. Minulle ei maistunut enää ruoka. Maitoa ei enää tullut, kuten ensimmäisen pienokaiseni jälkeen. Olin vasta viiden vuoden ikäinen. Silti olin nähnyt niin paljon menetystä ja kokenut niin paljon surua, että olin mieleltäni vanha.

Pari kuukautta myöhemmin pihaan ajoi suuri ajoneuvo. Meidät ohjattiin laumana sen sisälle. Tämän jälkeen paikka ei näyttänyt enää suurelta. Oloni oli ahdas ja tukala. En uskonut, että kestäisin siinä tilassa kauaa. Kun matka viimein päättyi, laumamme ohjattiin ulos. Siirryimme rakennukseen, jossa vähitellen asetuimme jonoon. Meitä iskettiin toisinaan kepillä, josta saimme jonkinlaisen iskun. Se oli kivuliasta. Yritin parhaani vältellä keppiä ja mennä sinne, minne olennot ilmeisesti halusivat meidän kulkevan. Olimme kaikki peloissamme. Emme tienneet, mihin jono meitä vei. Tilanne oli aivan uusi. Aistimme jotakin epäilyttävää tapahtuvan.

Ensimmäinen meistä hävisi näköpiiristä, pian toinen ja kolmas. He eivät kukaan enää palanneet joukkoomme. Saatoimme haistaa tuskan, kärsimyksen ja epätoivon. Halusimme kaikki paeta. Olimme shokissa. Pois oli päästävä, edessä oli meidän loppumme. Vaikka olin tuntenut turtumusta laumassani, tunsin voimakasta tarvetta juosta karkuun tilanteesta. Halusin vielä elää.

Minun vuoroni tuli. Minut ohjattiin iskuilla ahtaaseen tilaan, jossa päähäni iskettiin voimakas laukaus. Olin tajuton. En kyennyt tekemään mitään. Näin elämäni silmissäni. Näin hetken, jolloin minut erotettiin äidistäni. Näin ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, kun minulta vietiin lapseni. Tunsin rakkauden, kaipuun ja toivon tulevaisuudesta. Yhtäkkiä kuvat silmistäni poistuivat. Olin ylösalaisin. Minuun sattui. Roikuin yhdestä raajastani ja kuljin kohti jotakin tuntematonta. En pystynyt liikkumaan, tuijotin vain alaspäin. Edessä seisoi muukalainen. Hänellä oli terävä ase kädessään. Hän tarttui päähäni ja viilsi teräaseella kaulaani.  Äkkiä näin vain punaista. Tunsin sietämätöntä tuskaa. Itkin. Tiesin elämäni olleen tässä. En saanut enää nähdä rakkaimpiani. Tieni oli tullut päätökseen. Kestin vielä hetken, sitten luovutin. 

Kenelle elin elämäni? Minkä takia minut erotettiin äidistäni? Miksi minut vangittiin? Miksi lapseni vietiin? Miksi maitoni varastettiin? Mikä minä olin? Keitä he olivat? Mitä he tästä saivat? Mitä minä sain? Oliko tämä elämää?


Sinä päätät.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Filosofeja, aforismeja ja oikeutta eläimille

Mitä enemmän luen historiassa eläneistä suurista filosofeista, sitä vähemmän ymmärrän maailman hulluutta. Olen tutustunut aforismeihin pohtiessani ihmisluonteen kehitystä. Monet kammoksuvat filosofiaa, koska koulussa erilaisten oppien ulkoa opettelu oli tuskaista. Kaikki tuntui ainakin minusta tuolloin täysin järjettömältä ajanhaaskaukselta.

Ollakseen oikeasti filosofinen mietteissään ei tarvitse kuitenkaan opetella mitään ulkoa. Mielestäni filosofia on tekemisen syvemmän tarkoituksen ja olemmassaolon merkityksen pohtimista. Siihen kuuluu myös oikean ja väärän teon selvittäminen, etiikka. Esimerkiksi, jos mietit, miksi käytämme eläimiä hyväksemme, joudut väistämättä pohtimaan asiaa filosofisesti. Filosofinen ajattelu antaa mielen kulkea kauas vallitsevasta tilanteesta ja hetkestä, sen keinoilla pyrimme ymmärtämään myös kaikkein vaikeimpia asioita. Löydämme sen avulla toiminnallemme tarkoituksen, jolloin elämästä tulee huomattavasti mielekkäämpää.

Henkilökohtaisesti olen saanut filosofien mietteistä keinoja löytää sanat tunteilleni ja kokemuksilleni. Ne ovat auttaneet minua kestämään sellaisiakin tunteita, joiden käsittely on muuten ollut vaikeaa: turhautuneisuutta, surua, epätoivoa ja ahdistusta. Näitä tunteita kohtaa usein, jos edustaa jotakin pienempää joukkoa, ja näkee maailman myös eläinten näkökulmasta. Siksi haluaisin jakaa joitakin aforismeja, ja kertoa, miten itse käsittelen niiden antaman viestin sekä niiden sisältämän opin ja toivon. Pohdintani lainauksista ovat sovellettu eläinoikeudellisessa ja luontoa kunnioittavassa mielessä.


On vaikeampi rikkoa tapaa kuin luontoa vastaan. (Pythagoras) 
Tämä on totta myös ihmisten tapana syödä jotakin, joka ei ole luonnollista ravintoa heille, kuten lihaa.

Ystävyys on tasavertaisuutta. (Pythagoras) 
Jos sanomme olevamme eläinten ystäviä, olemme silloin tasavertaisesti kaikkien eläinlajien ystäviä. Muuten emme voi käyttää sanoja "ystävä" ja "eläin" niiden todellisessa merkityksessä samassa lauseessa.

Älä pidä mitään omanasi. (Pythagoras) 
Älä siis pidä myöskään eläimiä omanasi, heillä on oma elämä, eivätkä he elä vain meidän ruoaksi, viihteeksi tai vaatteeksi.


Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee. (Demokritos) 
Siispä emme tiedä myöskään, mitä emme tarvitse. Ihminen todella ottaa enemmän kuin olisi tarve. Leijona tarvitsee syödäkseen lihaa. Me emme. Leijona ottaa sen, mitä tarvitsee. Me otamme sen, mitä emme tarvitse ja vielä moninkertaisena.

Ei se ole hyväntekijä, joka odottaa vastapalvelusta, vaan se, joka auttaa vapaasta tahdosta. (Demokritos) 
Tähän kiteytyy kaikki aktivistityö eläinoikeustoiminnassa. Teen itse tätä vapaasta tahdostani auttaa. En toivo korvausta tai materiallista hyvitystä. Halu auttaa eläimiä, ihmisiä ja luontoa, saa minut kirjoittamaan. Ja suurin palkinto olisi vaikuttaa ihmisten valintoihin eläin-/luontoystävällisempään suuntaan ja auttaa heitä tekemään myös terveellisempiä valintoja.


On vain yksi hyvä asia, tieto, ja yksi paha asia, tietämättömyys. (Sokrates) 
Aivan. Tietämättömyys eläintuotannosta ajaa ihmiset toistamaan vanhoja tapojaan. Moni uskoo asioiden olevan, kuten parikymmentä vuotta sitten, eikä siten ymmärrä tuotantoeläinten ympäristön ahtautta ja teurastettujen eläinten lukumäärän suuruutta tänä päivänä.


Tiedon todellinen rakastaja tavoittelee luonnollisesti totuutta, eikä tyydy yleiseen mielipiteeseen. (Platon) 
Yleinen mielipidehän on, että liha- ja maitotuotteet ovat ihmiselle tarpeellisia. Todellisen tiedon tavoittelija haluaa kuitenkin löytää täydellisen totuuden. Tuo totuus on luonnollista. Luonnollinen totuus on, ettei ihmiskeho tarvitse lihaa tai maitoa missään muodossa.

Oletko koskaan kuullut kenenkään muuten kuin naurettavin perustein väittävän, että kansan mielen mukainen todella olisi hyvää ja kaunista. (Platon) 
"Kansan mieli", eli yleinen ilmapiiri, on yhteikunnassamme hyväksynyt eläinten hyväksikäytön ja luonnon turmelemisen. Onko se hyvää ja kaunista? Ei.


Luonto ei tee mitään turhaan. (Aristoteles) 
Yksi parhaista filosofisista sitaateista. Näin todella on. Jokaisella olennolla on oikeus elää. Luonto ei ole luonut eläimiä meitä varten. Luonto on luonut muita eläinlajeja, jotta he voisivat nauttia elämästään ja olla osana suurempaa kokonaisuutta, ekosysteemiä. Ihmiset eivät ole kuuluneet ekosysteemiin enää sen jälkeen, kun he alkoivat tuottaa ja jalostaa eläimiä pelkästään omaksi hyödykseen. Luonto ei ole tarkoittanut yhdelle lajille tuollaista valtaa. Se johtaa luonnon suureen ylikuormitukseen. Meillä ei myöskään ole oikeutta puuttua muiden eläinlajien lisääntymiseen tai kahlita muita eläimiä. He ovat aivan yhtä lailla maanasukkeja kuin mekin.


Mahdollisuus harjoittaa vapaasti kykyjään on onnen ydin. (Aristoteles) 
Kaikilla elollisilla tulee olla vapaus käyttäytyä lajityypillisesti ja elää vapaana. Emme voi väittää sian olevan onnellinen rajoitamme hänen reviiriään ja päätämme, koska on hänen aikansa kuolla turhaan.


Meidän ei pidä turmella luontoa vaan seurata sitä. (Epikuros)
Tämä ymmärrettiin jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua, ja missä tilanteessa olemme nyt? Luonto tuhoutuu koko ajan meidän toimestamme yhä enemmän ja enemmän. Tiedostamme edelleen asian, mutta olemmeko valmiita tekemään oman osuutemme tuhon vähentämisessä? Jos Epikuros olisi nähnyt, mitä olemme luonnolle tehneet, uskon hänen kironneen meidän sukupolvemme.


Voiko vapaus olla muuta kuin oikeutta elää toivomallamme tavalla? (Epiktetos) 
Ei. Mikään muu ei yksinkertaisesti ole vapautta. Ja, koska vapaus on onnen ydin, ei onnea voi saavuttaa, jos ei saa elää toivomallaan tavalla.

Rakkauden mitta on rakastaa vailla mittaa. (Augustinus)
Miksi rakastat joitakin eläimiä? Onko rakkaudellasi mitta, jossa on tilaa vain koiranpennulle, muttei vasikalle? Onko rakkaudella todella tuollaiset rajat? Onko silloin kyse rakkaudesta edes koiraa kohtaan, jos erotat kaksi samalla tavalla kärsimystä tuntevaa ja kokevaa olentoa yleisen perinteen vuoksi?


Ihmistä ei sanota hyväksi siksi, että hänellä on hyvä äly vaan siksi, että hänellä on hyvä tahto. (Tuomas Akvinolainen)
Monet kysyvät, olenko sitä mieltä, että sekasyöjät ovat pahoja ja vegaanit hyviä. Ei. En määrittele ihmisiä niin helposti. Enkä halua käyttää sanoja hyvä/paha ihminen. Ne eivät kerro tarpeeksi, eikä kukaan ole ainoastaan hyvä tai paha. Hyvästä tahdosta, mikä mielestäni jokaisella eettisellä vegaanilla on, voin kuitenkin sanoa, että arvostan ihmistä todella ja kunnioitan hänen valintaansa suuresti.


Armo ei tosiaankaan hävitä luontoa, vaan täydentää sitä. (Tuomas Akvinolainen) 
Sama koskee eläimiä. Jos annamme armoa eläimille, mitä häviämme? Emme mitään. Täydennämme luontoa antamalla jokaiselle sen olennolle armoa. Armoa emme anna eläintuotannossa. Armoa annamme sillä, mitä valitsemme ostoskoriimme. Kuluttajien armon kautta, tarjonta seuraa perässä. Lopulta armolliset valintamme saavuttavat todelliset saajansa.

Jos emme yllä jonkin asian tasolle, voimme aina kostaa heittämällä siitä herjaa. (Michel de Montaigne) 
Aivan. Jos heität herjaa eläinaktivistille/vegaanille, harvoin yllät eläinoikeusfilosofiseen ajatteluun tai ylipäätään ajattelet syvällisemmin eläinten hyväksikäytön moraalisuutta.


On paljon helpompaa ja mukavampaa seurata kuin olla tiennäyttäjä. (Michel de Montaigne) 
Jos koet jonkun tien oikeaksi, et mieti, kuinka vaikeaa sen kulkeminen tai näyttäminen on. Vegaanit ovat omilla valinnoillaan tiennäyttäjiä. Aina emme voi ottaa kaikkea tarjolla olevaa, mutta valintamme ja toiveemme raivaavat helpompaa tulevaisuutta syntyvälle sukupolvelle ja uusille vegaaneille. Lisäksi se, että puhumme eläintuotannosta ja sen ongelmallisuudesta, mahdollistaa keskustelut aiheesta jatkossakin. Muutos on ehkä hidasta, mutta sitä tapahtuu.


Uskaltautukaa siis rohkeasti tutkimaan vanhoja lainauksia ja aforismeja. Niistä voi saada uskomattoman paljon energiaa päivään, helpotusta tunteiden kertomiseen ja apua eläinoikeusfilosofiseen keskusteluun! 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

"Meidän isä teurastaa teidän isien pihvit"

Hetki onkin kulunut sitten viime kirjoittelusta. Sillä välin on ehtinyt tulla paljon uusia kommentteja ja lukijoita. Todella mahtava tunne, että osa on oikeasti pitänyt lukemastaan. Toivottavasti blogini saa teidät ajattelemaan ja antaa jotakin uutta pohdittavaa. Vaikka annan toisinaan kovaa kritiikkiä eläintuotannosta, tarkoitukseni ei ole olla inhottava. Haluan kertoa totuuden. Kiitos kaikille lukijoille! :)

Sitten siihen varsinaiseen asiaan, joka minulla oli heti aamulla mielessä uuden blogitekstin aiheeksi. Valehtelu ja aivopesu. En siedä niitä. En ikinä, en missään muodossa. En edes valkoisena. Valitettavasti lähes koko eläintuotanto (myös Suomessa) on täynnä näitä kumpaakin. On ikävä  todeta, ettet voi uskoa kaikkea, mitä kuulet tai näet. Oikeastaan et voi uskoa suurinta osaa näkemästäsi tai kuulemastasi. Olisihan elämä varsin helppoa, jos kaikki, mitä esim. mediasta päällemme sataa, olisi vain ja ainoastaan totta. Meille ei näytettäisi mielikuvia tai satumaailmoja, vain videota ja kuvaa todellisuudesta. Mutta kuinka siinä sitten kävisi? Ei elämä enää olisikaan helppoa. Jos eteemme tuotaisiin ikäväkin totuus, meidän olisi käytettävä omia aivojamme, erityisesti tunteen osa-aluetta. Meistä ei tuntuisi enää hyvältä, jos todellinen Saarioisten menestystarina ei pelkästään purkittaisi jo valmista ruokaa vaan näyttäisi, kuinka raavas mies antaa tainnutusaseella naudalle otsaan tällin, kuinka nauta pistettäisiin roikkumaan yhdestä sorkasta ylösalaisin ja veri valutettaisiin kaulavaltimosta veistä heilauttamalla. Todellinen kauhuelokuva. Ainakin minusta. Ja, mikä pahinta, se on dokumentti, eikä pelkästään perustu tositarinaan vaan on tositarina. Tuhansia kertoja päivässä. Jokainen "äidin pakkaama lihaperunalaatikko" sisältää tuon dokumentin.

Tiedän kyllä; myyntiä ei olisi, jos totuus näytettäisiin. Totuuksien varaan emme rakenna markkinointia. Uskomme ja tietomme meidän tulisi kuitenkin perustaa totuuteen. Jokainen meistä tietää, ettei "Abtronic" saa meille täydellistä pyykkilautaa maatessamme sohvalla vyö kiinni vatsassamme. Kaikki myös tietävät, ettei talo tule puhtaaksi "yhdellä suihkauksella" yhtikäs mitään ainetta. Huvittuneina hymyilemme, kun katsomme näitä mainoksia. Luullaanko todella, että ihmiset menevät noiden mainosten lumoihin? Moni pitää itseään tiedostavana ja älykkäänä, kun tietää, ettei nuo mainokset kerro koko totuutta. Suurin osa on silti tiedostava vain sellaisten asioiden kohdalla, jotka ovat jokseenkin yleisesti uskottuja tai joiden totuus ei aiheuta ahdistusta. Nuo mainokset eivät todellisuudessa poikkea tavallisista maitomainoksista millään tavalla. "Lujat luut, Danonino, joka päivä." On totta, että luumme tarvitsevat kalsiumia ja D-vitamiinia. Maitotuotteet kuitenkin aiheuttavat kalsiumin poistumista elimistöstä, koska eläinproteiini on ihmiskeholle liian hapanta. Tämä on tieteellisesti todistettua. Ja jos tarkkoja ollaan, mainoksetkaan harvemmin uskaltavat sanoa "maidon kalsium", koska maitoteollisuus on luultavasti hyvinkin tietoinen näistä maitoon kohdistetuista tutkimuksista. (Tästä asiasta voit helposti saada lisätietoa hakemalla hakukoneella "Dairy and osteoporosis".) Silti me haluamme uskoa, että syömällä (lehmän)maitotuotteita, meidän luumme vahvistuvat.

Mikä tekee sähköimpulsseista vatsalihaksiin vähemmän uskottavan? Kyllähän sähköimpulssit todella aiheuttavat lihaksen supistumisen, ja supistuminen kehittää lihasta. Se on totta. Aivan, kuten kalsium on tärkeää luustolle. Osaamme kuitenkin nähdä kokonaisuuden ja tiedämme, että lihasharjoitteluun tarvitsemme muutakin kuin sähköimpulsseja. Emme kuitenkaan usko, etteikö maitorahkamainos kertoisi koko totuutta kalsiumista ja luustosta. Miksi näin? Haluaisimme varmasti molempien mainoksien pitävän täysin paikkansa. Miksi uskomme silti vain toiseen? Maidosta (ja jonkin verran myös lihasta) on luotu valtavan voimakas mielikuva, jota emme yksittäisinä kuluttajina uskalla kyseenalaistaa. Emme itseasiassa uskalla edes hankkia muuta tietoa. Uskomme on niin voimakas, että olemme valmiita puolustamaan maitoa viimeiseen pisaraan saakka tutkimatta edes koko tuotetta ilman maitoteollisuusyritysten sponsoroimaa rahoitusta.

Tarkoituksenani ei ole nyt selvittää kaikkia mainosten totuudenkiertelyitä, valheita tai satuja, vaan saada ihmiset kyseenalaistamaan itse meille syötettyjä mielikuvia. Nykyään tiedon hankinta on äärimmäisen helppoa. Tarvitsee toki huomioida kaikkien tieteellisten tutkimustulosten tarkastelussa, kuka tutkimuksen on määrännyt tehtäväksi tai tulkinnut tulokset. Monet itsenäiset tutkijat eripuolella maapalloa ovat todistaneet lehmänmaidon haitat ihmiskeholle. Jostakin käsittämättömästä syystä, eli markkinoiden rahavirrasta ja suurien yritysten petoksesta ihmisiä kohtaan, me harvemmin saamme kuulla noista tutkimuksista. Ne ovat kuitenkin yksimielisiä ja toteutettu ihmisen vapaasta tahdosta tutkia totuutta. Toisin kuin esim. Suomessa monet maidosta tehdyt tutkimukset ja niiden tulkinnat tehdään Valion rahoittamina. Kaikki tiedämme, ettei Valio kertoisi, kuinka petollista maito on ihmiselle. Eihän Saarioinen / HkScan / Atria ikinä ilmoittaisi lihansyönnille maksimimäärää viikossa. Rahan mahti on suuri, se pyörittää markkinoita, eikä todellisuudella enää ole merkitystä.

Voimme kuitenkin itse vaikuttaa omaan mieleemme. Voimme tutkia, oppia uutta ja valita toisin. Voimme näyttää omalla toiminnallamme, ettei ole oikein jättää totuutta kertomatta. Emme ole tyhmiä, osaamme toimia itsenäisiä ilman markkinoinnin antamia aivopesuja. Ei ole järkevää suodattaa vain osaa mainoksista ilman minkäänlaista logiikkaa. Tutkiminen, ihmettely ja kyseenalaistaminen ovat avaimia todelliseen älykkyyteen.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Väkivallatonta perinteiden kunnioitusta

Vuosi 2013. Älypuhelimet, sosiaalinen media, 3D-elokuvat, tietokonekirjat ja kosketusnäytöt. Tietotekniikka ja teollisuus kehittyy huikeaa vauhtia, eikä sitä tunnu pysäyttävän mikään. Kaikesta kehityksestä ja tiedon lisääntymisestä huolimatta perinteet ovat suomalaisessa kulttuurissa lujasti kiinni. Itse rakastan Suomen luontoa ja kunnioitan sitä paljon puhuttua suomalaista sisua. Sitä sisua, jonka ansiosta meidän on hyvä elää täällä tänä päivänä. Perinteiset ruoat, käytännöt ja juhlat ovat hienoja tapoja, joilla muistelemme, mistä tulemme sekä osoitamme kiitollisuutta vanhemmalle sukupolvelle.

Miten tämä kaikki kuitenkin aiheuttaa eläinoikeusaktivistille toisinaan harmaita hiuksia? Niitä aiheuttavat perinteiden ympärille ikuistetut liharuoat. Oli täysin ymmärrettävää, että lihan ollessa vain harvojen ylellinen herkku, sitä pidettiin juhlapäivinä ruokapöydän "kunkkuna". Tämä tapa, pitää lihaa ruokapöydän päähenkilönä ja juhlan ehdottomana herkkuna, on säilynyt nykypäivään asti. Koska useat pystyvät syömään lihaa joka päivä muutenkin, on se menettänyt alkuperäisen merkityksensä ruokapöydässä. Kinkkua voi ostaa läpi vuoden ja lihan hinta on naurettavan alhainen. Usein kuuleekin ihmisen perustelen lihansyöntiään perinteillä. Ihmiset kokevat, etteivät voi uhmata perinteitä jättämällä juhlapöydän lihakimpaletta ostamatta. Ei kuitenkaan ole millään tavalla perinteistä syödä lihaa nykyisissä mittakaavoissa.

Tällä vuosisadalla tiedämme eri eläinlajien kokemuksista huomattavasti paljon enemmän kuin useiden perinteiden syntymisen aikaan. Miksi me etsimme lisää tietoa, tutkimme eläimiä ja luontoa, jossei meillä ole minkäänlaista tarkoitusta tai motiivia soveltaa näitä tietämyksiä nykypäivään? Tänä päivänä useat kansalaiset tietävät, miten älykäs eläin sika on, tai miten tunteellinen olento on nautaeläin. Vaikka tiedämme, että muut eläimet kokevat kipua, tuskaa, pelkoa ja ahdistusta, aivan kuten me, emme tee mitää tiedoillamme. Verrataan esimerkiksi tilanteeseen, jossa tiedämme, miten voisimme neuvoa oikean reitin sokealle. Kiellämme tietomme soveltamisen, koska se vaatisi meitä kulkemaan hänen kanssaan eri reittiä, jota perinteisesti kulkisimme. Tottakai kyseisessä tilanteessa jokainen meistä rikkoisi oman perinteisen reittinsä rajat ja auttaisi sokeaa pääsemään määränpäähän. Ei meistä olisi valehtelemaan. Silti päivittäin valehtelemme itsellemme, lapsillemme ja tuleville sukupolvillemme, että "meidän on syötävä lihaa", "eläin on olemassa meitä varten", tai että "lihansyönti ei kuormita ympäristöä enempää kuin liikennekkään". Nämä kaikki puheet ovat todistetusti valetta. Näitä satuja kertoessamme emme mieti tulevaa, elämme vain itsekkäinä omaa elämäämme. Se ei ole millään muotoa perinteiden vaalimista.

Lihansyönnin perinteet ovat antamaani esimerkkiä huomattavasti tiukemmassa otteessa, vaikka kaikessa kehityksessä emme muuten noudata perinteitä. Ajattelemme kunnioittavamme isoisiämme tekemällä samojen perinteiden mukaan ruokaa kuin he tekivät kymmeniä ja satoja vuosia sitten. Entäpä, jos he olisivat tienneet kaiken sen, mitä me nyt tiedämme eläimistä ja niiden tietoisuudesta. Olisivatko he käyttäytyneet yhtä epäkunnioittavasti toisia eläimiä kohtaan? Entäpä, olisivatko he alkaneet tuottaa lihaa valtavia määriä, jos olisivat tienneet sen uhkaavan ympäristöä, kuten me nyt tiedämme? Jossain kehityksen vaiheessa ihminen unohti ajatella tulevaa. Tietomme lisääntyessä kykymme ajatella empaattisesti ja maailmanlaajuisesti katosi. Teimme eläimistä itsellemme tuotteen sen suuremmin seurauksia ajattelematta.

Tätä asiaa on vaikea selittää. Kunnioitan perinteitä; odotan laskiaispullia (soija-)kermavaahdolla ja mansikkahillolla, paistelen vegaanisia Runebergin torttuja, syön jouluna laatikoita, rosollia ja (tofu-)kinkkua sekä maidotonta suklaata. En koe jääväni paitsi perinteiden juhlinnasta millään tavalla. Olen vain tehnyt tietoisen valinnan, ettei minun perinteiden noudattamiseen kuulu enää väkivaltaa ja sortoa. Jos tiedän, miten voin valinnoillani olla aiheuttamatta tunteville olennoille vähemmän tuskaa, teen sen. Se on minusta itsestäänselvä valinta. Eikä se sulje pois suomalaisen kulttuurin arvostamista. Tiedostan myös, että mikäli noudatamme tällä mittakaavalla perinteitä, jotka pystyttiin toteuttamaan ilman ympäristöuhkaa vuosikymmeniä sitten, meidän tulevat sukupolvet eivät saa kokea sitä Suomen puhtautta, jonka me näemme. Itse koen, että sillä tietämyksellä, mikä nykyisin eläintuotannosta on, en voisi henkilökohtaisella tasolla tehdä suurempaa hyvää tulevalle kansalle kuin lopettaa eläinkunnantuotteiden käytön. En halua pilata sitä, mitä en edes itse ole saavuttanut; ympäröivää luontoa, sen eläimiä ja vapautta.

Isämme, isoisämme, isoisoisämme ottivat sodassa vastuun siitä, että tulevalla sukupolvella, eli meillä, on vapaus elää. He tekivät sen henkensä uhalla. Meidän on nyt tehtävä se, minkä tiedämme olevat omille jälkeläisillemme parhaaksi. Se ei vaadi meiltä henkemme pistämistä alttiiksi vaaralle, se vaatii vain muutamia arjen sovelluksia, jotka edesauttavat myös omaa terveyttämme. Perinteet ovat asioita, joita voimme soveltaa aikaamme sailyttäen kuitenkin niiden arvon. Voimme korvata lihan tuotteilla, jotka edesauttavat parempaa tulevaisuutta, vähempää ympäristötuhoa ja kärsimystä. Tehotuotanto on syntynyt vain viidessäkymmenessä vuodessa, ja saanut jo mittavat tuhot aikaan. Nyt on aika muuttaa käytöksemme tietojamme vastaavalle tasolle ja varjella sitä, mitä meillä vielä on.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Valinnoilla vaikutamme, lihansyönnillä tapamme

Kirjoitin joku aika sitten syyttämisestä. Sillä ei aina saavuteta toivottua päämäärää, koska ihmisellä on taipumus puolustautua varsin terävästi. Silloin on ainakin turha puhua järjestä, tunteesta ja empatiasta. Puolustusreaktio on niin vahva, ettei tuolloin vain yksinkertaisesti pysty ajattelemaan asiaa moraalisesti. Silti minun oli pakko tällä hetkellä purkaa turhautumiseni suurimpaan osaa ihmisistä. Tuntuu, että heitä on pakko jollain tapaa "ravistella" ja saada heidät etsimään itsestään moraalia, vastuuntuntoa ja kunnioitusta.

Viime aikoina olen nimittäin yhä useammin pettynyt ihmisiin. Tarkemmin sanottuna pettynyt siihen, miten ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa. On totta, ettei yhden ihmisen elämä merkkaa maapallon mittakaavassa lähestulkoon mitään. Ihmisiä syntyy ja kuolee joka hetki. Mutta maailma kuitenkin muuttuu. Jos ajattelisimme kaikki, ettei meidän tavallisten kansalaisten valintamme oikeasti vaikuta mihinkään, miten ihmeessä muutosta tapahtuu? Olemmeko kuluttajina muka aivan turhaa rahankiertokalustoa? EI! EI! Ja ei! Jokainen meistä on osa ihmiskuntaa ja sitä yhteiskuntaa, jossa elää. Jokainen meistä tekee valintoja, jotka vaikuttavat myöhemmin maailman tapahtumiin.

Tämä kaikki alkuvuodatus sai sysäyksen siitä, kun luin yhä useampia tekstejä, joissa lihaa syövät henkilöt perustelivat päätöstään olla siirtymättä kasvisravintoon. Perusteluna oli tämä pessimistisen naurettava kommentti: "minun valintani ruokakaupassa ei vaikuta sikojen tappamisen määrään mitenkään, joten voin aivan hyvin jatkaa lihansyöntiä". Suonette sekasyöjät anteeksi, mutta nyt minun on pakko sanoa suoraan. Miten te ylipäätään tuolla tavalla ajatellen jaksatte elää? Mikä merkitys teidän elämällänne on, jos valintannekin ovat merkityksettömiä?

Kasvissyöjä syö vuosittain kymmeniä kiloja vähemmän kuollutta eläintä kuin sekasyöjä. Entäpä kymmenen vegaania? Yksilö on muutoksen alku. Ryhmä on sen jatke ja enemmistö ajaa muutokseen. Eikö tämä ole juuri sitä demokratiaa, joka yhteiskunnassamme pitäisi toteutua? Jokaisella on oikeus valita ja jokaisella on oikeus vaikuttaa valinnallaan. Meillä on jopa vastuu valinnoistamme. Mieleeni ei tosin tule mitään vastuuttomampaa perustelua lihansyönnin jatkamiselle kuin oman valinnan merkityksettömyys. Syötkö hyvällä mielellä ajateltuasi, ettei tuo liha vaikuta mihinkään? Miksi se sitten on lautasellasi? Se on elänyt ankean elämänsä ja kuollut pelosta vapisten sinun vastuuttomuutesi tähden! Ole hyvä vain!

Minä en henkilökohtaisesti pysty hyväksymään tätä kyseistä perustelua. Nämä perustelut ja äskettäin katsomani ohjelma, jossa valitettavasti oli Sirkka-Liisa Anttila vieraana, sai minut tähän turhautuneeseen tilaan. Tässä tilassa tulee tekstiä, ja tällä hetkellä en vain voi ymmärtää yhtäkään sekasyöjää. Miten voisinkaan, jos joku tappaa eläimiä turhaan. Vai eikö ruoaksi tappo ole turhaa? No mutta, entä jos liha on ihmiselle täysin turha, jopa haitallinen, elintarvike, joka voidaan nykyaikana korvata eettisemmillä ja ekologisemmilla vaihtoehdoilla? Onhan sen kasvattaminen, teurastus ja syönti silloin turhaa. Jaa, et tapa vai? Ai niin unohdin, että tappaminen on ulkoistettu teurastamoille. Asia nyt kuitenkin on todellisuudessa niin, että teurastamoja ja tehotuotantoa on, jotta sekasyöjä voisi sen turhan ja merkityksettömän pihvinsä valita. Lihansyöjä on siis väistämättä osana tätä eläimen tappoketjua.

Eikö meille kehittynyt suuret aivot, jotta voisimme ymmärtää nämä yksinkertaiset asiat? Eikö meille kehittynyt tunteet ja empatia, jotta voisimme hyödyntää niitä moraalisissa valinnoissamme? Minä voin ajatella viikonlopun koittaessa, etten onnekseni ollut viikon ateriavalinnoillani osana jonkun elämän riistämistä. Voitko sinä ajatella samoin? Jos et, kannustan muutokseen; vaikuta valinnoilla ja usko siihen totuuteen, että ne merkitsevät. Vai kuinka kauan haluat vielä olla "tappaja"?

lauantai 5. tammikuuta 2013

Sallittu sorto

Tällä viikolla olen kirjoittanut vähän filosofisempaa pohdintaa eläinten hyväksikäytöstä ja moraalista, joten jatketaan samoilla linjoilla.

Luin viikolla tämän sitaatin:
''Asking vegans to respect your decision to eat meat is on par with asking feminists to respect sexists, asking people of color to respect racists and asking homosexuals to respect homophobes. It is ludicrous to think that difference in opinion warrants mutual respect, especially when the opposing opinion in question not only stands for everything you are against but also appropriates suffering, defends oppression and encourages the continuance of exploitation''.

Sen jälkeen aloin toden teolla miettiä, miten vahva on se sitoumus olla vegaani ja ajaa eläinten asiaa. Välillä mieli pahoittuu, kun lukee kommentteja, joiden mukaan veganismi on kettutyttöjen kerhohanke. Osa ihmisistä on todella sitä mieltä, että vegaanit ja eläinaktivistit ovat vain sekavaa joukkoa, joka ei ymmärrä eläimen olevan "vain" eläin. Me eläinrakkaat ihmiset, jotka toivomme tasapuolista kohtelua lajista riippumatta, olemme vain "pikkutyttöjä, jotka pitävät eläimiä söötteinä". Noita kommentteja kuullessaan kokee tulleensa paitsi väärinymmärretyksi myös pahasti aliarvioiduksi.

Mennäänpä syvemmälle vegaaniseen ajatteluun. Eettinen veganismi ei ole dieetti. Se ei ole uskonto, jonka voi uskoa olevan ainoa oikea totuus. Se ei ole pelkästään eläinrakkauden merkki. Se ei ole terveellisyyden tavoittelua. Se ei ole maatalouden sortoa. No mitä se sitten on? Eettinen veganismi on kokonainen arvomaailma. Se on elämäntapa. Se on osoitus siitä, ettei halua olla mukana nykypäivän lajisorrossa. Se on tulevaisuuden ajattelua. Se on luonnon kunnioittamista. Ja ennen kaikkea se on empaattisuutta, rakkautta ja tasa-arvoa.

Sitaatin merkitys on selvä. Veganismin ollessa jotakin sellaista, joka taistelee spesismiä vastaan, on sillä huomattavasti suurempi merkitys kuin muilla yksittäisillä valinnoilla elämässämme. Voin kunnioittaa ihmisiä heidän tekojensa tai luonteensa puolesta. Se, että vegaania pyydettäisiin kunnioittamaan ihmisen valintaa syödä lihaa, on sama kuin maahanmuuttajaa pyydettäisiin kunnioittamaan rasistia tai feministin sovinistia. Vegaanit valitettavasti joutuvat vielä tänä päivänä sietämään tätä suurempaa joukkoa, koska yhteiskunnassamme on sallittu lajisorto. Arvostan kuitenkin monia henkilöitä, jopa rakastan heitä, vaikka he syövät lihaa. Arvostamisen aiheet vain ovat toiset. Jos minulta kysytään kunnioitanko ja arvostanko heidän valintaansa syödä lihaa, vastaan en! Miten voisin kunnioittaa jotakin valintaa, joka on kaikkea sitä, mitä vastaan omalla elämäntavallani taistelen?

On vaikeaa elää maailmassa, jossa näet sortoa heikoimpia kohtaan. Ihmiset eivät kyseenalaista tätä hyväksikäyttöä, koska he ovat kasvaneet tähän kulttuuriin.  Veganistien tueksi auttaa pohdinta siitä, miten aina on ollut olemassa ihmisryhmiä, jotka ovat nähneet kulissien takana tapahtuvat sorrot. He ovat olleet edelläkävijöitä poistamaan maastamme rotusyrjintää, orjuutta ja sukupuolisyrjintää.  He, jotka taistelivat orjuutta vastaan, eivät kunnioittaneet valintaa käyttää orjaa työssä.

En itsekään ole aina ajatellut lajisortoa näin laajasti. Jos kuitenkin hyödynnämme toisia eläinlajeja, eikö meillä ole velvollisuus selvittää itsellemme, mikä meidät oikeuttaa siihen? Lajisorto ei koske ainoastaan ihmisen ja tuotantoeläinten suhdetta. Lajisorto ylettyy myös lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välille. Eikö ole kaksinaamaista olla eläinystävä, joka syö eläimiä? Miten erotat sian ja lehmän koirasta ja kissasta? Sian on osoitettu olevan äärimmäisen älykäs verrattuna moneen ylijalostettuun koirarotuumme. Minisikoja on myös lemmikkeinä. Jokainen possu on myös aivan oma persoonansa. Lisäksi he luovat ympärilleen samaa kiintymystä ja rakkautta. Yhteiskuntamme vain ajaa meidät toimimaan samalla tavalla kuin muut. Emme kyseenalaista laillisia asioita, uskomme hyvinvoinnin tarkoittavan taloudellista menestystä ja teemme valintoja, joita useimmat tekevät, jotta kuuluisimme "normaalikastiin". Omalle empaattiselle, moraaliselle ja järjelliselle ajattelulle emme jätä tilaa. Kohtelemme kanoja vain parvina, vailla yksilöllistä arvoa. Millä oikeudella me sitten itse saisimme yksilöllisen merkityksen, jos teemme valintamme ilman omaa ajattelua?

Kysymyksiä riittää puolin ja toisin. Keskustelut spesismistä ovat  kuitenkin sekasyöjien kanssa pinnallisia, eivätkä he usein pääse lähellekkään veganismin todellista tarkoitusta. En  myöskään ole saanut yhdeltäkään sekasyöjältä vastausta, joka yltäisi keskustelun järjelliseen tasoon. Ja tiedän tähän myös vastauksen. Yhtäkään järjellistä selitystä sortaa toisia tuntevia ja kokevia eläinlajeja, kahlita heidän vapautensa ja syödä heitä ilman tarvetta ei ole. Maapallolla tapahtuva lajisorto on aikamme suurin orjuus. Mielestäni, jos tätä ei halua, eikä yritä nähdä, on turha toivoa eettisen vegaanin kunnioittavan päätöstäsi syödä lihaa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uskottelua ja itsensä huijaamista

Katselin eilen dokumenttia maailman älykkäimmistä eläimistä. Jopa minä, joka pidän eläimiä ja ihmisiä tasavertaisina, olin aivan sanaton. Delfiinit olivat luovia, linnut suunnittelivat ja käyttivät apuvälineitä, simpanssit osasivat laskea ja hylje erotti aakkoset muista merkeistä. Kaikki nämä taidot, joita ihminen on pitänyt vain omaan lajiinsa kuuluvana, on tieteellisesti todistettu olevan myös muilla eläinlajeilla.

Mietin yöllä käsitettä moraalista ja omatunnosta. Uskon henkilökohtaisesti, että nekin voidaan vielä todistaa olevan myös toisilla eläimillä olemassa. Halusin kuitenkin olla omista määritelmistäni varma ja tarkastin vielä Wikipediasta määritelmän omatunnolle. "Omatunto on ihmisen sisäinen kokemus, jonka useissa maailmankatsomuksissa oletetaan neuvovan ihmistä erilaisissa tilanteissa. Yleensä omantunnon olemassaolo havaitaan, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon." Kukakuinkin näin sen olen itsellenikin selventänyt.

Tartutaan siis vielä tuohon omatuntoon ja siihen, mikä tarkoitus sillä on. Yksi asia tuntuu olevan selvä: me ihmiset olemme muita eläinlajeja huomattavasti parempia uskottelemaan itsellemme asioita eli toisin sanoen vaimentamaan omatuntomme äänen. Osaamme myös vallan hyvin elää ristiriitaisesti. Tiedämme, mikä on moraalisesti arveluttavaa, ja  omatuntomme antaa meille siitä muistutuksensa. Siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen saamme uskoteltua itsellemme toisin. Aina välillä soimaamme humoristisesti itseämme toimiessamme vastoin sisäistä kokemustamme oikeasta ja väärästä. Ihan kuin se, että sanomme ääneen sen, että omatuntomme kolkuttaa, antaisi meille luvan tehdä vastoin sen sanomaa.

"Tulee siitä vähän huono omatunto, kun ostaa makkaraa." Niimpä niin. Monet kokevat, että eläimiä tulisi kohdella paremmin, ja siksi omatunto vaivaa, kun kassahihnalle asettelee kuollutta persoonaa. Mikä ihme on se tarve tehdä tässä tilanteessa toisin kuin omatunto käsittää? Voiko sen selittää ilman, että käyttää pinnallisia ilmauksia "makunautinnosta" tai lausahdusta "pakkohan se on jotain syödä"? (Niin tosiaan, me vegaanithan emme syö mitään.) "Suomessa on asiat paremmin kuin muualla." Lause on monelta osalta totta, muttei kaikilta. Eikä kuluttaja voi ostaessaan kaupan jauhelihapaketin tietää, onko juuri kyseinen eläin elänyt lakisääteisesti asianmukaisissa oloissa. Eli uskottelemalla, että "tämä paketti voi olla elänyt hyvin", antaa meille rauhan ostaa lihaa. Kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan itsensä huijaamisesta. En kiellä, etteikö lihaa voisi hankkia suoraan pieneltä tilalta, jolloin eläimen elinolot ovat todella tiedossa. Tarkoitan kuitenkin kansalaisista valtaosaa, eli tavallisessa marketissa lihahyllyllä valikoivia kuluttajia.

Itse koen, etten pystyisi tavoittelemaan onnellista elämää itseäni huijaamalla. Jos omatuntoni on huono, yritän konkreettisesti toimia siten, että se puhdistuu. En uskottele itselleni mitään. Enhän huijaa rakkaimpianikaan, miksi huijaisin itseäni. Aloitettuaan uskottelun paremmasta ihmiset helposti jatkavat sitä suuremmissa mittakaavoissa. Lopputulos voi olla, että omatunto menettää äänensä. Sitä ei vain yksinkertaisesti enää kuule, eikä edes tiedä, mikä se on. Jos et omista omatuntoa, voitko ajatella moraalisesti ilman ohjeistusta? Pystytkö erottamaan oikean väärästä, jos et tunne sisälläsi, miten sinä tekisit omatuntosi mukaan?

Ristiriitaisinta on se, että ihmiset, jotka eivät määrittele omatuntoa, eivätkä mieti moraalin käsitettä, syövät usein lihaa. He väittävät, että ihmiset erottuvat eläimestä juuri moraalisen ajattelun takia. Siksi me voimme käyttää eläimiä hyväksemme ja kohdella heitä vähäpätöisempinä olentoina. Henkilö ei itse tunne huonoa omatuntoa eikä sisimmässään oikean ja väärän eroa, ja väittää silti olevansa tuo sama moraalinen ihminen. Aika omituista.

Jos ihmisille on kehittynyt kyky tuntea henkisellä tasolla oikeus ja vääryys, olisi suoranainen synti toimia omasta mielestään väärin. Elämästä tulee huomattavasti helpompaa, jossei itselleen tarvitse uskotella asioiden olevan hyvin. Et voi tietää, onko lihasuikaleidesi olento juuri se, johon ei tainnutuksessa osuttu, ja joka vuoti elävänä kuiviin. Parempi siis valita kaupassa tuotte, joka ei saa mielessäsi pyörimään teurastamojen verisiä seiniä. Tällä tekstilläni toivon, että saan rohkaistua ihmisiä tutkimaan omaa moraalisuuttaan ja omatuntoaan. Jos koet, ettei eläinten syömisessä on mitään väärää, pyydän hakemaan lisätietoa nykyisestä tuotannosta, ja määrittelemään ihmisen ja eläimen eron. Jos  taas olet juuri uskottelia-tyyppi, eli omatuntosi on vielä hengissä, pyydän vain kuuntelemaan sitä.